Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriö
25.4.2012 10.52

Ihalainen Tanskassa: EU-komissio valmistelee nuorten yhteiskuntatakuuta

Euroopan nuorisotyöttömyys ja nuorten yhteiskuntatakuu herättivät keskustelua EU:n työ- ja sosiaaliministerit kokouksessa 24.4.2012 Horsensissa Tanskassa. Euroopan komissio valmistelee tämän vuoden aikana esityksiä, joiden tavoitteena on nuorisotakuun toteuttaminen kaikissa jäsenmaissa. Yhtä ja samaa mallia kaikille ei kuitenkaan olla esittämässä.

Työministeri Lauri Ihalainen esitteli kokouksessa Suomen mallin nuorten yhteiskuntatakuuksi ja siihen liittyvän nuorten aikuisten osaamisohjelman vuosille 2013-2016. Suomen malli ja konkreettiset toimenpiteet herättivät suurta mielenkiintoa. Monissa puheenvuoroissa todettiin, että nuorisotakuu tulee toteuttaa kaikissa jäsenmaissa.

Myös Euroopan sosiaalirahaston voimavaroilla tulee ehkäistä nuorten syrjäytymistä sekä luoda koulutus- ja työpaikkoja.

Euroopassa on enemmän nuoria työttömiä kuin Suomessa asukkaita.

Lisätiedot:

valtiosihteeri Janne Metsämäki, puh. 010 604 8014