Talousrikostorjuntaan ja siviilikriisinhallintaan panostetaan, kuntien edellytyksiä tuottaa peruspalveluja parannetaan
Hallituksen vuoden 2006 talousarvioesitys
Hallituksen esityksessä vuoden 2006 talousarvioesitykseksi parannetaan sisäistä turvallisuutta, tehostetaan laittoman maahantulon sekä ihmiskaupan torjuntaa. Hätäkeskusten toimintaedellytykset ja rajaliikenteen sujuvuus turvataan. Siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksia kehitetään perustamalla koulutuskeskus Kuopioon.
Hallitus esittää, että poliisitoimen menoihin varataan vuonna 2006 571,9 miljoonaa euroa.
Erityisesti talousrikostorjunnan tehostamistoimia jatketaan. Talousrikollisuuden ehkäisemiseen hallitus lisää poliisin määrärahoja 1,5 miljoonalla eurolla.
Sisäasiainministeriö selvittää yhdessä ulkoasiainministeriön ja valtiovarainministeriön kanssa mahdollisuuksia vahvistaa siviilikriisinhallinnan kansallisia voimavaroja. Selvitys tehdään siten, että sen edellyttämiä toimenpiteitä voidaan tarkastellaseuraavan kehyspäätöksen yhteydessä.
Sisäasiainministeriö selvittää myös biometria -hankkeen kustannusvaikutukset siten, että ne voidaan ottaa huomioon vuoden 2006 ensimmäisessä lisätalousarviossa.
Pelastustoimessa painopiste vuonna 2006 on pelastustoimen alueiden palvelutasopäätösten toteuttamisessa. Hallitus esittää 66,4 miljoonan euron määrärahaa pelastustoimelle vuonna 2006.
Sisäasiainministeriön alainen hätäkeskuslaitos vastaa pelastus-, poliisi-, sosiaali- ja terveystoimen hätäkeskuspalvelujen tuottamisesta. Hallitus esittää hätäkeskuslaitoksen toimintaan 0,5 miljoonan lisämäärärahaa vuonna 2006.
Schengen-ulkorajaliikenteessä rajavartiolaitoksen valvoma rajaliikenne lisääntyi vuonna 2004 edelliseen vuoteen verrattuna lähes miljoonalla matkustajalla. Hallitus esittää rajavartiolaitoksen määrärahoiksi 195,9 miljoonaa euroa vuonna 2006.
Työperäisen maahanmuuton lisääminen on yksi keino työikäisen väestön riittävän määrän turvaamiseksi myös jatkossa. Hallitus esittää 13 miljoonan euron määrärahaa ulkomaalaisvirastolle vuonna 2006.
Kuntien harkinnanvaraisia rahoitusavustuksia lisätään ja alueellistamishankkeita tuetaan
Kuntien edellytyksiä tuottaa peruspalveluja parannetaan. Valtionosuusjärjestelmää uudistetaan. Alueiden kilpailukykyä ja osaamista vahvistetaan.
Hallitus esittää, että kuntien yleiseen valtionosuuteen varattaisiin vuonna 2006 yhteensä 198,1 miljoonaa euroa. Määrärahan mitoitukseen vaikuttaa lisäksi kuntien verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus. Tasauslisää saavat ne noin 330 kuntaa, joiden laskennallinen verotulo alittaa 90 prosenttia maan keskimääräisestä verotulosta asukasta kohden. Muiden kuntien valtionosuuksiin tehdään tasausvähennys.
Hallitus esittää kuntien harkinnanvaraisiin avustuksiin 25 miljoonaa euroa vuonna 2006
Vuoden 2005 harkinnanvaraisia avustuksia lisätään toisessa lisätalousarviossa 10 000 eurolla. Vuoden 2006 mahdollinen lisärahoitustarve arvioidaan ensi vuoden lisätalousarvioesityksessä ja vuoden 2007 tarve ratkaistaan kehyspäätöksen yhteydessä.
Valtio rahoittaa kuntien peruspalveluja valtionosuuksin. Eduskunnalle on kuluvan vuoden kesäkuussa annettu esitys laeiksi kuntien valtionosuuslain, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä eräiden muiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta. Esityksellä toteutetaan kuntien valtionosuusjärjestelmään vuoden 2006 alusta tehtävät muutokset.
Valtionosuudet summautuvat yhteensä 7,4 miljardiin euroon vuonna 2006. Kuntien valtionosuuksiin tehdään 2,4 prosentin kustannustason tarkistus, mikä vastaa 75 prosenttia arvioidusta kustannustason noususta.
Hallituksen käynnistämä kunta- ja palvelurakennehanke on tärkein toimenpide kuntien tuottamien peruspalvelujen tuottavuuden lisäämisen kannalta.
Euroopan aluekehitysrahaston rahoitusosuus EU:n alueellisissa tavoite 1- ja 2-ohjelmissa vuonna 2006 on 125,1 miljoonaa euroa.
EU:n rakennerahastoista rahoitettavien ohjelmien valtion rahoitusosuus sisäasiainministeriön pääluokassa on 31,2 miljoonaa euroa, josta 27 miljoonaa euroa käytetään Euroopan aluekehitysrahaston hankkeiden rahoittamiseen.
Hallitus päätti, että alueellistamishankkeita tarkastellaan kokonaisuutena myöhemmin hallituksen erillisistunnossa.
Sisäasiainhallinnon henkilöstömäärä on ensi vuonna 17 720 henkilötyövuotta.
Hallinnonalan kokonaismenot ovat 1 546 miljoonaa euroa.
Hallituksen vuoden 2006 talousarvioesitys löytyy osoitteesta http://www.vm.fi/budjetti.
Lisätietoja:
kansliapäällikkö Ritva Viljanen, puh. 160 42803, 050 563 5710,
talousjohtaja Jukka Aalto (09) 160 44847, 040 570 5124,
valtiosihteeri Kari Salmi (09) 160 42802, 040 733 7085,
valtiosihteeri Antti Mykkänen (09) 160 44510, 0400 570 087
erityisavustaja Timo Reina, (09) 160 43511, 0500 805 158,
erityisavustaja Hannu Taavitsainen, (09) 160 44633, 050 523 7665