Pekkarinen kannustaa liiketoiminnan kehittämiseen kestävän rakentamisen innovaatioista
- Suomessa käytetään rakennusalan koulutukseen ja tutkimukseen vuosittain veronmaksajien rahaa noin 2 miljardia euroa. Yksityisen sektorin panostus on noin 5 miljardia euroa. Tehtyjen panostusten ansiosta Suomen osaamispotentiaali on hyvä, totesi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen 13.10.2010 Tampereen teknillisen yliopiston Rakennustuotannon ja -talouden verkostopäivässä.
- Osaamispotentiaali ei kuitenkaan muutu Suomessa riittävän tehokkaasti uusiksi tuotteiksi, yrityksiksi ja työpaikoiksi. Meitä uhkaa innovaatiovuoto, jossa paljossa verovaroilla kehitetty osaaminen valuu ulos. Euroopan komission uusi Innovaatiounioni -tiedonanto tunnistaa saman huolen koko EU:n alueella.
- Suomen on löydettävä tähänastista tehokkaammat keinot innovaatiovuodon pysähdyttämiseksi. On kyettävä monin eri keinoin parantamaan yritysten edellytyksiä hyödyntää uusin tieto ja teknologia liiketoiminnan kehittämisessä. Tämä synnyttäisi uusia tuotteita, palveluja ja fyysisiä tuotteita ja niiden valmistamiseen uusia työpaikkoja, totesi Pekkarinen.
- Yksi valtion ja kuntien käsissä olevista keinoista on niin sanottujen edelläkävijämarkkinoiden synnyttäminen. Siinä julkinen valta synnyttää riittävän markkinan sellaisille uusille innovatiivisille ratkaisuille, joille on syytä saada nopeasti niin suuri kysyntä, että se riittää innovaation kaupallistamiseen kotimaassa.
- Kestävä rakentaminen on yksi alueista, joilla EU:kin arvion mukaan Suomessa voisi syntyä tällaisia läpimurtoja. Taustalla on kylmät ilmasto-olosuhteemme, jotka ovat pakottaneet luomaan osaamista suhteellisen energiatehokkaaseen rakentamiseen. Lisäksi ilmastonmuutoksen hillitseminen nykyisessä rakennuskannassa ja metsäteollisuuden rakennemuutos toimivat ajureina kestävän rakentamisen nopealle aktivoimiselle.
- Suomen kannalta kiinnostavimpina kestävän rakentamisen aihepiireinä pidetään tietokonemallintamista, kestävää korjausrakentamista sekä raaka-ainekilpailuetuun perustuen puurakentamista ja puutuotteita, Pekkarinen listaa.
Lisätiedot:
elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, puh. 010 606 3500
elinkeinoministerin erityisavustaja Antti Törmänen, puh. 040 556 2605