Kasvu ja työllisyys EU-maiden päämiesten kokousaiheena
EU-maiden päämiehet kokoontuvat 1.-2. maaliskuuta Brysseliin Eurooppa-neuvoston kokoukseen, jossa pääaiheena on Eurooppalainen ohjausjakso eli jäsenmaiden ja unionin toimet kasvun ja työllisyyden edistämiseksi. Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Jyrki Katainen.
Eurooppalaiseen ohjausjaksoon liittyen Eurooppa-neuvoston on tarkoitus määritellä komission antaman vuosittaisen kasvuselvityksen ja sektorineuvostojen raportoinnin pohjalta tärkeimmät talous- ja työllisyyspoliittiset haasteet ja antaa jäsenmaille yleistä ohjausta. Suomi edellyttää Eurooppa-neuvostolta vahvaa poliittista ohjausta ja jäsenmaiden välisen vertaispaineen luomista. Vertaispaine on keskeinen väline tilanteessa, jossa EU:n toimivalta on uusien mekanismien kuten Eurooppa 2020 -strategian ja Euro Plus -sopimuksen osalta rajallinen. Suomi katsoo, että uusia talouspolitiikan välineitä kuten sanktioita tulee myös käyttää tarpeen mukaan.
Suomi korostaa innovaatioiden merkitystä kasvun aikaansaajana. Innovaatiopolitiikkaan tulisi panostaa jatkossa vahvemmin sekä EU:ssa että jäsenmaissa. Yrittäjyyden, innovaatioiden ja terveen kilpailun edistäminen palvelualoilla on tärkeää talouksiemme tuottavuuskehityksen parantamiseksi. Suomi korostaa myös yhteisten sisämarkkinoiden täysimääräistä hyödyntämistä kilpailukyvyn, kasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi. Erityisesti digitaalialan sisämarkkinoihin tulee panostaa niiden suuren kasvupotentiaalin hyödyntämiseksi.
Eurooppa-neuvoston asialistalla ovat myös kansainvälisiin huippukokouksiin G20 ja Rio+20 -valmistautuminen, EU:n eteläiset naapurimaat ja Syyrian tilanne, Serbian ehdokasmaa-aseman vahvistaminen, mahdollisesti Schengen-alueen laajentuminen sekä euroryhmän kokouksen tuloksista käytävä keskustelu liittyen Kreikan toiseen sopeutusohjelmaan. Kokouksessa on myös tarkoitus vahvistaa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuyn kahden ja puolen vuoden jatkokausi sekä eurohuippukokousten puheenjohtajuuskausi ja allekirjoittaa talousunionin vahvistamista koskeva sopimus.
Lisätietoja: erityisavustaja (EU-asiat) Juho Romakkaniemi, p. 09 1602 2055 tai 0400 505 269 ja EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 09 1602 2180, valtioneuvoston kanslia