Tiedote 121/2012
Valtioneuvoston viestintäyksikkö
13.4.2012 11.56

Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta käsittelivät kokouksessaan perjantaina 13. huhtikuuta Suomen osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan.

Parhaillaan sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävissä toimii noin 250 suomalaissotilasta ja siviilikriisinhallintatehtävissä noin 120 suomalaisasiantuntijaa. Sekä sotilaallisen että siviilikriisinhallinnan painopiste on tällä hetkellä vahvasti Afganistanissa.

Suomen noin 195 sotilaan vahvuisesta joukosta Afganistanin ISAF-operaatiossa kotiutetaan vuoden 2012 aikana 50 sotilasta. Suomen osallistuminen UNIFIL-operaatioon Etelä-Libanonissa käynnistyy toukokuussa. Suomi varautuu myös vastaamaan YK:n mahdolliseen pyyntöön osallistua Syyrian vakauttamistoimiin sotilastarkkailijaoperaatiossa noin kymmenellä henkilöllä. Esillä oli lisäksi Suomen osallistuminen EU:n kriisinhallintatoimiin Afrikan sarven alueella.

Suomi osallistuu jatkossakin nopean toiminnan joukkoihin sekä EU:ssa että Natossa. EU:n osalta kyseessä on osallistuminen EU:n taisteluosastojen valmiusvuoroihin. Naton osalta Suomi osallistuu Naton nopean toiminnan joukkoja täydentävän joukkopoolin harjoitustoimintaan.

Kokouksessa keskusteltiin myös Suomen ja Yhdysvaltojen väliseen viisumivapausohjelmaan liittyvästä tiedonvaihdosta.

 

Lisätietoja: kriisinhallinnan osalta apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen, ulkoasiainministeriö, p. 09 1605 5006 ja yksikön johtaja Helena Partanen, puolustusministeriö, p. 09 1608 8135; viisumivapausohjelmaan liittyvän tiedonvaihdon osalta kansainvälisten asioiden johtaja Erkki Hämäläinen, sisäasiainministeriö, p. 071 878 8570