Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö
20.7.2012 11.36

Työttömyysturvan kustannusten korvaaminen EU-maiden välillä muuttuu

Työttömyysetuuksien kustannusten korvaaminen EU-maiden välillä muuttuu. Muutos koskee vain tilanteita, joissa henkilö on esimerkiksi työskennellyt Suomessa mutta asunut samaan aikaan Virossa. Jos henkilö jää työttömäksi ja asuu edelleen Virossa, Suomi korvaa Viron maksaman työttömyysetuuden Virolle kolmen kuukauden ajalta. Jos henkilö on työskennellyt Suomessa edellisen kahden vuoden aikana vähintään vuoden, Suomi korvaa työttömyysetuuden kustannukset viideltä kuukaudelta.

Tavoitteena on jakaa työttömyydestä johtuva taloudellinen rasitus työskentelyvaltion ja asuinvaltion välillä. Suomessa korvauksia maksaa ja perii Kansaneläkelaitos.

Muutos perustuu EU:n voimassa olevaan sosiaaliturvan koordinaatioasetukseen, jota Suomen on noudatettava. Tasavallan presidentti vahvisti lain perjantaina 20. heinäkuuta. Laki tulee voimaan 1.8.2012.

Lisätietoja

hallitussihteeri Sanna Pekkarinen, p. 02951 63196, etunimi.sukunimi@stm.fi
hallitussihteeri Pekka Paaermaa, 0295 163194, etunimi.sukunimi@stm.fi (23.7. alkaen)