Tiedote 131/2012
Ulkoasiainministeriö
30.5.2012 10.05

Ministeri Stubb ulkoasiainneuvoston kauppaministerien kokoukseen Brysseliin

Euroopan unionin ulkoasiainneuvosto kokoontuu kauppaministerikokoonpanossaan torstaina 31. toukokuuta Brysselissä. Suomesta kokoukseen osallistuu eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb.

Kauppaministerit keskustelevat kokouksessa EU:n suhteista strategisiin kumppaneihin. Suomi puoltaa EU:n yhteisen linjan mukaisesti kauppasuhteiden syventämistä Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvaltojen ohella ministerit paneutuvat myös EU-Kanada -suhteisiin ja Suomi tukee Kanadan kanssa käytävien vapaakauppasopimusneuvottelujen päättämistä kuluvan vuoden loppuun mennessä. Keskusteltavana on myös vapaakauppasopimusneuvottelujen aloittaminen Japanin kanssa, mihin Suomi suhtautuu myönteisesti. Lounaalla neuvoston asialistalla ovat EU:n suhteet Intiaan ja Kiinaan. Suomi tavoittelee kunnianhimoista ja kattavaa sopimusta Intian kanssa, ja pitää tärkeänä kauppa- ja investointisuhteiden vahvistamista Kiinaan.

Kauppaministerit käyvät lisäksi keskustelua taloudellisten ulkosuhteiden vaikutuksista talouskasvuun ja työllisyyteen kesäkuussa pidettävän Eurooppa-neuvoston valmistelemiseksi. Suomi korostaa markkinoiden avoimuutta ja kaupan asteittaista vapauttamista kasvun ylläpitämiseksi ja työpaikkojen turvaamiseksi. Suomi tukee komission lähestymistapaa, joka pohjana on kauppa- ja investointisuhteiden syventäminen keskeisten kauppakumppaneiden kanssa.

Ministerit keskustelevat myös mahdollisuuksista edistää kaupan vapauttamista vihreän teknologian tuotteissa ja palveluissa. Suomi pitää tärkeänä, että EU panostaa vihreään kasvuun kauppakumppaneiden kanssa käytävissä vapaakauppaneuvotteluissa.

Muissa asioissa ministerit keskustelevat Argentiinasta ja kuulevat puheenjohtajamaa Tanskan selostuksen kahdenvälisiä investointisuojasopimuksia koskevasta päätöksestä sekä EU:n tullietuusjärjestelmään tulevista muutoksista.

Lisätietoja: ministerin lehdistöavustaja Antti Timonen, puh. 040 590 7231, ja yksikön päällikkö Okko-Pekka Salmimies, puh. 040 742 84 20