Tiedote
Ympäristöministeriö
12.4.2012 13.05

Ympäristöministeriön selvitys romanien asumisesta valmistui

Ympäristöministeriön tilaama selvitys romanien asumisesta on valmistunut. Selvityksessä kartoitettiin valtion tukemissa vuokra-asunnoissa asuvien romanien asunnon saantiin, vaihtamiseen ja asumiseen liittyviä ongelmia sekä yhdenvertaisuuden toteutumista romanien ja valtaväestön asumisessa. Pääosa romaneista asuu valtion tukemissa vuokra-asunnoissa, koska heillä on vaikeuksia saada muuta vuokra-asuntoa. Lisäksi selvitettiin romanikulttuuriin liittyvien tapojen yhteyttä asumisongelmiin.

Monet asumiseen liittyvät ongelmat olivat romaneilla samankaltaisia kuin valtaväestöllä, kuten maksuhäiriöt ja vuokravelka. Selvityksestä kävi kuitenkin ilmi, että keskeinen haaste romanien asumisessa ovat kulttuuriin liittyvät tekijät, kuten esimerkiksi muuttolupa ja väistämisvelvollisuus. Ne hankaloittavat kuntien mahdollisuuksia tarjota romaneille asuntoja ja asettavat romanit keskenään eriarvoiseen asemaan. Monilla paikkakunnilla romaniyhdyshenkilöt tai romanisukujen edustajat pyrkivät vaikuttamaan asukasvalitsijoihin. Joissain kunnissa heidän kanssaan neuvotellaan edelleen yksittäisten romanien asunnon saannista. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) on ohjeistanut kuntia vuonna 2008, että näin ei tule tehdä, koska kyseessä on perustuslain ja asumiseen liittyvän lainsäädännön vastainen käytäntö.

Asumisen yhdenvertaisuutta voidaan selvityksen mukaan edistää lisäämällä romanien tietoa asumisesta ja perusoikeuksista sekä kouluttamalla viranomaisia. Hyviksi käytännöiksi on havaittu esimerkiksi naapuruussovittelut ja asukkaille järjestetyt infotilaisuudet. Selvityksen tuloksia ja siinä esitettyjä hyviä käytäntöjä ja ratkaisuja käydään läpi EU-rahoitteisessa yhteistyöhankkeessa vuoden 2012 aikana. Sen yhteydessä järjestetään esimerkiksi romanien ja asuntoviranomaisten yhteisiä foorumeita eri puolella maata.

Selvitys tehtiin osana Suomen romanipoliittista ohjelmaa. Tähän liittyvä valtioneuvoston vuoden 2010 lopulla tekemä periaatepäätös romanipolitiikan linjauksiksi edellytti selvityksen tekemistä. Aineisto kerättiin kunnille ja yleishyödyllisille asuntotoimijoille suunnatulla sähköisellä kyselyllä, viranomaisten, järjestöjen edustajien ja romaniväestön haastatteluilla sekä tutkimalla romanien asumiseen liittyviä valituksia ja kanteluita.

Lisätietoja

Erikoissuunnittelija Tuula Tiainen, ympäristöministeriö, puh. 040 687 4048, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Valtiotieteiden tohtori Sinikka Törmä, Referenssi Oy, puh. 045 327 6815, etunimi.sukunimi@referenssi.net