Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriö
23.4.2012 13.06

EU-ministerit keskustelevat nuorisotyöttömyydestä ja lähetettyjen työntekijöiden oikeuksista

EU:n työ-, sosiaali-, terveys- ja kuluttaja-asioista vastaavilla ministereillä on epävirallinen tapaaminen 23.-25.4.2012 Horsensissa Tanskassa. Suomea tapaamisessa edustaa tiistaina työministeri Lauri Ihalainen jakeskiviikkona valtiosihteeri Janne Metsämäki. Kokouksen aiheina ovat muun muassa nuorisotyöttömyys sekä lähetettyjä työntekijöitä ja lakko-oikeutta koskevat säädösehdotukset.

Ministeri Ihalainen esittelee kokouksessa nuorten yhteiskuntatakuun kehittämistyötä. Suomen hyviä käytäntöjä ovat muun muassa perusopetuksen lisäluokka, valmistava koulutus, työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö.

- Suomen yhteiskuntatakuu kiinnostaa Euroopassa. Muilta mailta haluamme kuulla hyviä esimerkkejä oppisopimuskoulutuksesta, nuorten joustavasta siirtymisestä ensimmäiseltä asteelta toisen asteen opiskelijoiksi sekä nuoren ensimmäinen työpaikan saamisesta, ministeri Ihalainen sanoo.

Neuvosto keskustelee myös ensimmäistä kertaa komission säädösehdotuksista, jotka koskevat EU-tason lakko-oikeutta ja lähetettyjen työntekijöiden työehtojen noudattamisen tehostamista.

Komission lakko-oikeutta koskevan asetusehdotuksen tarkoituksena on selkeyttää lakko-oikeuden rajoja EU-tasolla. Suomi suhtautuu ehdotukseen kriittisesti. Ehdotuksen ei ole nähty selkeyttävän työtaisteluoikeuden ja EU:n taloudellisten vapauksien sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten välistä suhdetta.

Lähetettyjen työntekijöiden suhteen komissio ehdottaa muun muassa jäsenmaiden välisen sähköisen tiedonvaihdon kehittämistä sekä lähtömaan ja työntekomaan viranomaisten ja yritysten velvollisuuksien selventämistä. Lisäksi ehdotetaan tehostettua tiedottamista lähetetyn työntekijän työehdoista, lähettämistä koskevien kriteerien yhtenäistämistä ja tehokkaita seuraamuksia väärinkäytösten torjumiseksi. Suomi tukee lähetettyjen työntekijöiden aseman parantamista, mutta direktiiviehdotus vaatii runsaasti jatkotyötä.

Epävirallisessa neuvostossa ei tehdä asioista päätöksiä. Päätöksiä kummastakaan ehdotuksesta ei odoteta vielä Tanskan puheenjohtajuuskaudella.

Lisätiedot:

hallitusneuvos Liisa Heinonen, TEM, puh. 010 606 4131