Tiedote
Valtiovarainministeriö
10.5.2012 16.00

Valtiovarainministeri Urpilainen haluaa Suomelle kasvustrategian

Teknologiateollisuus ry:n kevätkokouksen keskustelutilaisuudessa torstaina puhunut valtiovarainministeri Jutta Urpilainen haluaa, että Suomelle laaditaan keskipitkän aikavälin kasvustrategia. Urpilaisen mielestä kasvustrategian pitäisi olla hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyön seuraava askel.

- Suomen vahvuus on ollut kyky sopimiseen ja keskinäisen luottamuksen rakentamiseen. Esimerkiksi raamisopimus tuo vakautta ja ennakoitavuutta aikana, jolloin epävarmuus on hyvin vahvaa. Tämä on iso asia. Työrauha on myös kilpailukykytekijä. Haluaisin tuoda tähän yhteiseen pöytään kasvun.

Valtiovarainministerin mukaan Euroopan ja Suomen haasteet ovat tältä osin yhtenevät. Yhteisen kasvustrategian synnyttäminen on noussut vahvasti myös eurooppalaiselle agendalle.

- Julkisen talouden tasapainottamisesta on pidettävä kiinni, mutta sitä on täydennettävä kasvupolitiikalla. Ilman kasvua ei synny kestävää hyvinvointia. Ranskan uuden presidentin Francois Hollanden esitys kasvuajattelun vahvistamisesta on perusteltu ja kannatettava.

Suomessa hallitus on valtiovarainministerin mukaan tehnyt omat kotiläksynsä. Hallitusohjelman 2,5 miljardin sopeutustoimia vahvistettiin kevään kehyspäätöksessä, jonka uudet pysyvät tasapainotusvaikutukset nousevat 2,8 miljardiin euroon. Julkisen talouden tasapainotus on edellytys kestävälle kasvulle.

- Kehyspäätös on kokonaisuudessaan hyvä pohja, jonka varaan voimme rakentaa kasvustrategian. Olemme tehneet päätöksiä, joilla velkaantumiskehitys katkaistaan. Olemme myös päättäneet useista rakenneuudistuksista, jotka tähtäävät työllisyysasteen nostamiseen. Lisäksi kohdistimme noin 300 miljoonaa euroa suoraan yrityksiä helpottaviin kasvupanostuksiin.

Katseet on nyt valtiovarainministerin mukaan käännettävä tulevaisuuteen. Hyväksi havaittua sopimista ja tuloksellista yhteistyötä hyödyntämällä on tehtävä töitä uusien kasvueväiden löytämiseksi.

- Haasteita riittää: meidän on muun muassa vahvistettava kilpailukykyä, kehitettävä osaamista, parannettava työhyvinvointia, houkuteltava investointeja sekä kyettävä uusiin innovaatioihin. Yhteisessä pöydässä meidän tulisi tarttua näihin ja muihin kasvun kannalta tärkeisiin haasteisiin.

Lisätietoja: erityisavustaja Ville Kopra, p. 040 826 1358