Tiedote 232/2012
Valtioneuvoston viestintäosasto
17.7.2012 18.00

Katainen tyytyväinen vakuussopimukseen

Pääministeri Jyrki Katainen on tyytyväinen Suomen ja Espanjan vakuussopimukseen.

– Vakuudet rajaavat Suomen taloudellista riskiä Espanjan ohjelmassa, mikä on hallitukselle tärkeää. On hyvä, että eduskunta pääsee käsittelemään Espanja-pakettia ensi tilassa. Toivon, että eduskunta hyväksyy paketin, jotta Suomi on osaltaan mukana turvaamassa Euroopan ja Suomen talouden vakautta, mikä on hallituksen ensisijainen tavoite, pääministeri Jyrki Katainen toteaa.

– Neuvottelut vakuuksista ovat olleet haastavat aikataulupaineiden, teknisten kysymysten ja eurooppalaisen poliittisen paineen vuoksi. Kiitokset neuvotteluiden loppuun saattamisesta kuuluvat valtiovarainministeri Urpilaiselle. Haluan kiittää myös valtiovarainministeriön virkamiehiä, jotka ovat käyneet neuvotteluja kovassa paineessa ja itseään säästelemättä. Myös Espanjan hallitus ansaitsee suuret kiitokset rakentavasta suhtautumisestaan Suomen erityisvaatimukseen. Samoin haluan kiittää muita euromaita, jotka hyväksyivät Suomen muista poikkeavan kohtelun, mikä ei kaikissa maissa varmasti ole poliittisesti helppoa, Katainen lisää.

Lisätietoja: erityisavustaja Pasi Rajala, p. 0400 464 393, valtioneuvoston kanslia