Hallituskauden puolivälin arviointiraportti julkaistiin
Valtioneuvoston kanslia julkaisi tänään hallituksen politiikkariiheen 23.–24.2.2009 valmistellun arviointiraportin hallitusohjelman toteutumisesta hallituskauden puoliväliin mennessä. Julkaisuun sisältyy myös hallituksen politiikkariihen kannanotto kokonaisuudessaan.
Arvioinnin lähtökohtana ovat olleet hallitusohjelmaa täsmentävässä hallituksen strategia-asiakirjassa 2007 vahvistetut seuranta-indikaattorit, jotka kuvaavat hallituksen politiikan kannalta keskeisiä yhteiskunnan kehityssuuntia sekä eri politiikkatoimien etenemistä. Ministeriöiden ja hallituksen politiikkaohjelmien tuottaman laajan indikaattoriaineiston lisäksi arvioinnissa hyödynnettiin tutkimustuloksia ja eri teemoista ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa järjestettyjen seminaarien päätelmiä.
Raportin päätarkoituksena on ollut palvella keskustelun pohjana hallituksen puolivälin politiikkariihessä. Raportti tarjoaa myös kansalaisille monipuolisen yleiskuvan keskeisten politiikka-alueiden kehityssuunnista ja hallituksen sekä hallinnon toiminnasta.
Yleiskuva on, että hallitusohjelmassa määriteltyihin toimiin on ryhdytty aikataulun mukaisesti ja useilla osa-alueilla on havaittavissa tavoiteltuja välittömiä vaikutuksia. Taloudellisen toimintaympäristön dramaattinen muutos kansainvälisen finanssikriisin seurauksena vaikuttaa kuitenkin merkittävästi hallituksen keskeisten talouspoliittisten tavoitteiden toteutumiseen ja sillä on monia heijastusvaikutuksia myös hallitusohjelman muiden tavoitteiden kannalta.
Hallitus teki hallituskauden puolivälin politiikkariihessä linjauksia, joilla edistetään hallitusohjelman toteutumista muuttuneessa toimintaympäristössä.
Lisätietoja: valtiosihteeri Risto Volanen, p. (09) 1602 2006 ja ohjelmaneuvos Sirpa Kekkonen, p. (09) 1602 2145, valtioneuvoston kanslia