Ratkaisuehdotus lentokoneiden hankinnan arvonlisäverokohtelusta
Unionin tuomioistuimen julkisasiamies Pedro Cruz Villalón antaa torstaina 26. huhtikuuta ratkaisuehdotuksen korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ennakkoratkaisupyyntöön asiassa C-33/11, A Oy, joka koskee lentokoneen hankinnan arvonlisäverokohtelua. Asiassa on kyse arvonlisäverodirektiivin mukaisen kansainvälisten kuljetusten verovapautta koskevan poikkeuksen tulkinnasta.
KHO:ssa vireillä olevassa pääasiassa on kyse siitä, onko A Oy ollut velvollinen maksamaan arvonlisäveroa kahden lentokoneen hankinnasta. A Oy ei itse harjoita lentoliikennettä, mutta sen omistamilla koneilla on harjoitettu kansainvälistä tilauslentoliikennettä toisen yhtiön toimesta.
Arvonlisäverodirektiivissä säädetään, että unionin jäsenvaltioiden on vapautettava verosta ilma-alusten luovutukset pääasiallisesti kansainvälistä lentoliikennettä vastiketta vastaan harjoittavalle lentoyhtiölle. Koska on epäselvää, koskeeko vapautus A Oy:n kaltaista yhtiötä, KHO on esittänyt unionin tuomioistuimelle arvonlisäverodirektiivin tulkintaa koskevan ennakkoratkaisupyynnön.
KHO tiedustelee unionin tuomioistuimelta muun muassa sitä, sovelletaanko vapautusta myös sellaiseen liikelentoyhtiöön, joka vastiketta vastaan harjoittaa pääasiallisesti kansainvälistä tilauslentoliikennettä yritysten ja yksityishenkilöiden tarpeita varten. Kysymyksen taustalla on epäselvyys siitä, sovelletaanko vapautusta samalla tavoin tilauslentoliikenteessä ja reittilentoliikenteessä käytettäviin ilma-aluksiin. Lisäksi KHO tiedustelee, voidaanko vapautus myöntää sellaiselle yhtiölle, joka ei itse harjoita lentoliikennettä, vaan on luovuttanut koneet edelleen käytettäväksi toiselle yhtiölle.
Suomi on katsonut, että vapautusta tulee soveltaa myös kansainvälistä tilauslentoliikennettä harjoittaviin yhtiöihin. Lisäksi Suomi on katsonut, että luovutus on vapautettu verosta vain, jos se tapahtuu suoraan pääasiallisesti kansainvälistä lentoliikennettä harjoittavalla lentoyhtiölle. Vapautuksen myöntäminen edeltävässä myyntiportaassa tapahtuviin luovutuksiin olisi vastoin sitä periaatetta, että vapautuksia arvonlisäverosta on tulkittava suppeasti.
Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus on julkisasiamiehen itsenäinen kannanotto unionin oikeuden oikeasta tulkinnasta eikä se sido unionin tuomioistuinta. Unionin tuomioistuimen tuomio julistetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Julkisasiamiehen antamat ratkaisuehdotukset ovat luettavissa unionin tuomioistuimen verkkosivuilta osoitteesta www.curia.europa.eu yleensä niiden julistamispäivänä.
Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Mervi Pere, ulkoasiainministeriö, p. 09 1605 5710