Ympäristöministeriön ehdotus hallinnonalan vuoden 2006 talousarvioksi
Ympäristöministeriö korostaa talousarvioehdotuksessaan muun muassa Itämereen ja sisävesiin kohdistuvan ravinnekuormituksen vähentämistä, luontomatkailun edellytysten turvaamista, ympäristötöiden työllistävää merkitystä sekä asuntotuotannon tukemista kasvualueilla.
Ympäristöministeriö ehdottaa vuoden 2006 talousarvioesitykseen hallinnonalalleen talousarviomäärärahoja yhteensä 763,7 miljoonaa euroa, mikä vastaa vuoden 2005 tasoa. Ehdotuksen loppusumma on kuitenkin 71,5 miljoonaa euroa edellisvuotta korkeampi, koska siihen on nyt sisällytetty aiemmin talousarvion ulkopuolisesta valtion asuntorahastosta myönnetyt asuntojen korjaus- ja energia-avustukset sekä tuki kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden asuinrakennusten korjaamiseen.
Talousarviorahoituksesta lähes kaksi kolmannesta käytetään yleiseen asumistukeen sekä korjaus- ja energia-avustuksiin, yksi kolmasosa ympäristön- ja luonnonsuojeluun. Valtion asuntorahaston varoja arvioidaan lisäksi käytettävän noin 1,1miljardia euroa asuntolainojen, asuntotoimen korkotukien ja avustusten sekä rahaston lainojen korkojen ja kuoletusten maksamiseen.
Monimuotoisuuden suojeluun etsitään uusia keinoja
Vastikään valmistunut Suomen biologista monimuotoisuutta koskevan toimintaohjelman (1997-2005) arviointi osoitti, että EU:n tavoite luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämisestä vuoteen 2010 mennessä ei näytä Suomessa toteutuvan tämänhetkisillä keinoilla. Toiminnan tehostamiseksi vuosille 2006?2016 laaditaan uusi, kansallinen monimuotoisuusohjelma. Biodiversiteetin seurantajärjestelmä käynnistetään eri toimijoiden yhteistyöverkostona.
Nuuksioon suunnitellaan opastuskeskusta
Metsähallituksen hallinnassa olevien luonnonsuojelualueiden hoidon määrärahaa ympäristöministeriö ehdottaa korotettavaksi 27, 1 miljoonaan euroon. Ehdotetulla 4,5 miljoonan euron lisäyksellä käynnistettäisiin luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun edellytyksiä parantava ja työllisyyttä edistävä investointiohjelma. Ohjelman käynnistäminen sisältyy hallituksen päättämään luonto- ja virkistysmatkailua koskevaan VILMAT-ohjelmaan. Lisärahaa käytettäisiin ensi vaiheessa eräiden Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla sijaitsevien kansallispuistojen palveluvarustuksen ja opastuksen parantamiseen sekä Nuuksion kansallispuiston opastuskeskushankkeen aloittamiseen.
Luonnonsuojeluohjelmien rahoitusohjelma tarkistetaan
Valtakunnallisten luonnonsuojeluohjelmien ja Natura 2000 -verkoston toteuttamiseen ehdotetaan yhteensä noin 39 miljoonaa euroa. Vuonna 1996 hyväksyttyä luonnonsuojeluohjelmien rahoitusohjelmaa on tarkoitus tarkistaa vielä tämän vuoden aikana. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi tarkoitetut METSO-toimintaohjelman uudet suojelukeinot ovat vuonna 2006 täysimääräisesti käytössä ja ohjelman vaikutukset metsäluonnon monimuotoisuuskehitykseen arvioidaan. Itämeren suojeluohjelman mukaista laajaa vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelmaa (VELMU) jatketaan.
Kulttuuriympäristön säilyttämistä tuetaan kehittämishankkeilla ja rakennusperinnön hoitoavustuksilla. Määrärahan lisäys tähän vuoteen verrattuna aiheutuu siitä, että myös asuinkäyttöön tarkoitettujen kohteiden tuki on vuonna 2006 siirretty maksettavaksi talousarviosta, kun se aiemmin maksettiin valtion asuntorahastosta.
Huomio maatalouden ja haja-asutuksen ravinnekuormitukseen
Vesiensuojelussa painopisteenä on edelleen Itämereen ja sisävesiin kohdistuvan ravinnekuormituksen vähentäminen. Vuonna 2006 annetaan valtioneuvoston periaatepäätös vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 sekä hyväksytään vesien ekologisen luokituksen kriteerit ja vesien hoidon seurantaohjelma. Erityisesti toimitaan maatalouden ja haja-asutuksen ravinnekuormituksen vähentämiseksi sekä yhdyskuntajätevesin typenpoiston tehostamiseksi.
Ympäristötöiden lisäämiseen on tarvetta
Ympäristöministeriön ehdottaa ympäristötöihin 11,9 miljoonan euron määrärahaa. Määrärahaehdotus säilyttäisi ympäristötöihin varattavan rahoituksen tämän vuoden tasolla, kun se vahvistetun määrärahakehysten mukaan vähenisi kolmanneksen. Määrärahalla rahoitetaan yhteisrahoitteisia ja valtion töinä toteutettavia siirtoviemärihankkeita ja yhdysvesijohtoja, pilaantuneiden maiden kunnostuksia, vesistökunnostuksia ja muita ympäristötöitä. Ympäristötyöt toteutetaan pääosin yhteistyössä kuntien ja muiden osapuolten kanssa. Ympäristötöiden avulla voidaan merkittävästi vaikuttaa paikallisesti ympäristöntilaan ja samalla edistää työllisyyttä. Ympäristötöillä edistetään myös Itämeren ja sisävesien suojelua.
Jätehuoltoa kehitetään
Jätteiden määrän vähentämiseksi ja hyödyntämisen lisäämiseksi valmistellaan vuonna 2006 ehdotus uudeksi valtakunnalliseksi jätesuunnitelmaksi. Talousarvioehdotukseen sisältyy myös ehdotus öljyjätemaksun korottamisesta 1,2 sentillä voiteluöljykilolta vuonna 2006. Vastaavasti voitaisiin tehostaa öljyjätehuoltoa sekäöljyisten maiden kunnostusohjelman toteutusta. Pienehköä lisäystä ehdotetaan myös öljyntorjunta-alusten kasvavien käyttömenojen korvaamiseen.
Pääkaupunkiseudun lähiöiden kehittämiseen tukea
Ympäristöministeriö ehdottaa rahoitusta Helsingin, Espoon ja Vantaan lähiöiden viisivuotisen kehittämisprojektin aloittamiseen. Valtion kokonaisrahoitus tulisi olemaan viiden vuoden aikana yhteensä viisi miljoonaa euroa. Avustusta voitaisiin myöntää lähiöiden asuinympäristön viihtyisyyden ja laadun kehittämiseen sekä turvallisuuden parantamiseen.
Tyhjistä vuokra-asunnosta aiheutuvia taloudellisia ongelmia helpotetaan
Vähenevä asuntojen kysyntä aiheuttaa taloudellisia ongelmia tietyillä alueilla. Niiden lieventämiseksi ja valtion riskien vähentämiseksi ministeriö ehdottaa, että aravalainojen anteeksianto helpottuisi ja lisäksi käyttöön otettaisiin uusi purkuavustus. Valtio voi jo nykyisin antaa anteeksi enintään puolet aravalainasta, kun vuokratalo joudutaan purkamaan. Nyt aravalainan osittainen anteeksianto ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan myös tapauksia, joissa vuokrataloa ei pureta. Samanaikaisesti lainan anteeksiannon kanssa talot vapautettaisiin velvollisuudesta käyttää asuntoja aravavuokra-asuntoina. Purkuavustuksiin varattaisiin kaksi miljoonaa euroa.
Ympäristöministeriö ehdottaa lisäksi, että vuonna 2006 käynnistetään vähentyneestä asuntokysynnästä kärsivien kerrostalovaltaisten asuntoalueiden viisivuotinen kehittämisohjelma. Ohjelmakauden valtion rahoitus olisi yhteensä kaksi miljoonaa euroa. Tuki kohdennettaisiin valtioneuvoston nimeämille äkillisen rakennemuutoksen alueille ja kuntiin, joissa on runsaasti ylitarjontaa aravavuokra-asunnoista.
Peruskorjaamista tuetaan korkotukilainoilla ja avustuksilla
Ympäristöministeriön talousarvioehdotuksen mukaan korkotukilainoituksella voidaan rahoittaa yhteensä noin 11 000 asunnon peruskorjaamista. Korkotukea voidaan myöntää niin vuokra- kuin asunto-osakeyhtiötaloille. Asunto-osakeyhtiöissä tuettaisiin taloteknisiä ja talon ylläpidon kannalta keskeisiä ja kustannuksiltaan suuria korjauksia kuten ulkovaippa- ja putkistoremontteja.
Korjaus- ja energia-avustuksiin ehdotetaan yhteensä 70 miljoonaa euroa, josta energia-avustuksiin käytettäisiin 17 miljoonaa euroa. Korjausavustuksia on tarkoitus myöntää erityisesti hankkeille, joilla tuetaan ikääntyneiden mahdollisuutta kotona asumiseen. Lisäksi tuetaan suunnitelmallisia korjauskäytäntöjä sekä terveydellisten haittojen poistamista. Asunnon terveyshaittojen vuoksi erittäin pahoihin vaikeuksiin joutuneita perheitä voitaisiin avustaa korjauskustannusten lisäksi uuden asunnon rakennus- tai hankintakustannuksissa.
Uustuotannon tukea kasvualueille ja erityisryhmien asuntoihin
Talousarvioehdotuksessa on varauduttu noin 6 500 uuden korkotuki- ja arava-asunnon rakentamiseen. Toteutuessaan määrä olisi runsaat 1 000 asuntoa suurempi kuin täksi vuodeksi arvioitu tuotanto. Valtaosa tuotannosta on tarkoitus kohdentaa Helsingin seudulle ja muille kasvualueille. Tänä vuonna käyttöön tullut erityisryhmien avustus lisää näille ryhmille tarkoitettujen asuntojen osuutta sosiaalisesta asuntotuotannosta.
Asuntotuotantoedellytysten parantamiseksi pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten uusien asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamista tuetaan kahdeksalla miljoonalla eurolla.
Asumistuensaajien määrän arvioidaan hieman alenevan
Asumistukeen ehdotetaan 438 miljoonaa euroa. Asumistuen tukiperusteet esitetään säilytettäväksi tämän vuoden tasolla. Määräraha-arviossa on oletettu asumistuen saajien määrän vähentyvän 2 000:lla työllisyystilanteen parantuessa. Vuoden 2006 lopussa tuensaajia on arvioitu olevan noin 152 000 taloutta.
Lisätietoja:
Talousjohtaja Oili Hintsala, ympäristöministeriö, puh. (09) 1603 9420 ja 040 546 1483
>> Ympäristöministeriön ehdotus hallinnonalan vuoden 2006 talousarvioksi (pdf 195 kb)