Tiedote 274/2008
Ulkoasiainministeriö
1.8.2008 12.15

Ulkoministeriön vuoden 2009 talousarvioehdotus julkistettiin

Ulkoministeriö esitti valtiovarainministeriölle 15. toukokuuta toimittamassaan vuoden 2009 talousarviehdotuksessa hallinnonalalle myönnettäväksi vuodelle 2009 yhteensä 1 175,8 miljoonaa euroa, joka ylittää hallinnonalalle osoitetun kehyksen 8,2 miljoonalla eurolla. Ero kehyksiin johtuu lähinnä siviilikriisinhallinnan laajentamisesta ja lähialueyhteistyön toteuttamisesta nykyisen strategian mukaisesti.

Ulkoministeriö on esittänyt vuoden 2009 talousarvioehdotuksessa hallinnonalan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet ministeriön strategian mukaisesti. Ulkoministeriö on uudistanut vuoden 2009 talousarvioehdotuksen rakennetta ja perusteluita.

Talousarvioehdotuksessa toimintamenomomentille esitettiin 202,2 miljoonaa euroa. Kehyksen ylitys 0,7 miljoonalla eurolla johtuu työnantajan palkkapoliittisista toimenpiteistä. Ulkoasiainhallinnon tuottavuusohjelman toteuttamista jatketaan tavoitteena 30 tehtävän vähentyminen ulkoasiainhallinnosta vuonna 2009. Palvelusopimuksen mukaiset palkka- ja taloushallintoprosessit siirretään puolustushallinnon palvelukeskuksen hoidettaviksi vuoden 2009 alussa.

Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenoihin esitettiin 58,9 miljoonaa euroa ja siviilihenkilöstön osallistumiseen kriisinhallintaan 18,5 miljoonaa euroa, joka ylittää kehyksen 3,9 miljoonalla eurolla. Sotilaallisissa ja siviilikriisinhallintaoperaatioissa arvioidaan olevan palkattua henkilöstöä vuonna 2009 noin 1 150 henkilötyövuotta.

Lähialueyhteistyöhön esitettiin 20,5 miljoonaa euroa, mikä ylittää kehyksen 2,5 miljoonalla eurolla. Toimintaa on tarkoitus suunnata aiempaa enemmän taloudellisen yhteistyön edistämiseen.

Valtion kehitysyhteistyömenojen vuonna 2009 arvioidaan olevan yhteensä 910,1 miljoonaa euroa, joka vastaa noin 0,46 prosenttia bruttokansantulosta. Ulkoministeriön pääluokkaan momentille Varsinainen kehitysyhteistyö esitettiin yhteensä 730,9 miljoonaa euroa hallinnonalalle osoitetun kehyksen mukaisesti. Kehitysyhteistyömäärärahoista on siirretty 4,1 miljoonaa euroa toimintamenoihin kehitysyhteistyöhallinnon menoihin.

Teollisen yhteistyön rahaston Finnfundin pääoman korottamiseen esitettiin 15 miljoonaa euroa. Momentin määrärahat on siirretty kansainvälisen kehitysyhteistyön momentilta.

Jäsenmaksuihin ja rahoitusosuuksiin esitettiin yhteensä 99,9 miljoonaa euroa.

Ulkoministeriön hallinnonalalle arvioidaan kertyvän muita tuloja erilaisista palautuksista 1,5 miljoonaa euroa, jotka eivät sisälly ulkoministeriön toimintamenoihin.

Lisätietoja: taloussuunnittelupäällikkö Katja Bordi, puh. 09 1605 5990, kehitysyhteistyön osalta yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikön päällikkö Riitta Oksanen, puh. 09 1605 6172, lähialueyhteistyön osalta yksikön päällikkö Anneli Puura-Märkälä, puh. 09 1605 5625

Ulkoministeriön talousarvioehdotus 2009