EU-päämiehet sopuun komission puheenjohtajasta, rahoitusalan valvonnasta ja Irlannin takeista
Brysseliin 18. ja 19. kesäkuuta kokoontunut Eurooppa-neuvosto nimitti yksimielisesti Euroopan komission puheenjohtajaehdokkaaksi José Manuel Barroson.
”Puheenjohtaja Barroso on onnistunut ensimmäisellä kaudellaan tehtävässään erittäin hyvin. Hän on toiminut jäsenmaiden kannalta tasapuolisesti myös pieniä maita kuunnellen”, perusteli pääministeri Matti Vanhanen Suomen tukea Barroson uudelleenvalinnalle. Pääministerin mukaan on komission tehokkaan toiminnan ja jatkuvuuden kannalta tärkeää, että Eurooppa-neuvosto pääsi sopuun puheenjohtajaehdokkaasta heti Euroopan parlamentin vaalien jälkeen.
Lopullisesti puheenjohtajasta päättää Euroopan parlamentti, joka voi joko hyväksyä tai hylätä ehdokkaan. Eurooppa-neuvoston toiveena on, että parlamentti päättäisi asiasta ensimmäisessä täysistunnossaan heinäkuussa. Muut uuden komission jäsenet valitaan syksyllä.
EU-päämiehet päättivät Irlannille annettavien Lissabonin sopimusta koskevien takeiden täsmällisestä muotoilusta. Takeilla vastataan irlantilaisten huoliin muun muassa Irlannin puolueettomuuspolitiikasta ja unionin verotuksellisesta toimivallasta. Nyt annettu julistus ei muuta EU:n päätöksentekojärjestelmää uudistavaa Lissabonin sopimusta, josta Irlannin odotetaan äänestävän uudelleen syksyllä.
.
Kokouksessa sovittiin komission tekemän ehdotuksen pohjalta EU:n finanssivalvonnan uusista rakenteista ja käytännöistä. Rahoitusmarkkinoiden valvontaa tehostetaan perustamalla Euroopan-tason valvontajärjestelmä, joka koostuu kansallisten valvontaviranomaisten yhteistyöverkostosta, sekä kolmesta erillisestä valvontavirastosta pankki-, arvopaperimarkkina- ja vakuutussektoreilla. Euroopan keskuspankkijärjestelmän yhteyteen perustetaan erillinen finanssimarkkinoiden vakauden seurannasta ja valvonnasta vastaava toimielin.
Pääministeri Vanhanen piti päätöstä erittäin hyvänä ja Suomen etujen mukaisena. ”Olemme jo pitkään korostaneet, että tarvitaan kattavaa EU-tason finanssivalvontaa. Tiukemmalla valvonnalla ja jäsenmaiden rajat ylittävällä rahoitusmarkkinoiden häiriötilanteiden hallinnalla pystymme estämään uudet finanssikriisit”, hän sanoi.
Lisäksi päämiehet linjasivat Suomen aloitteesta, että julkistalouden velkakierteen estämiseksi unionin tulee vahvistaa talouspolitiikan koordinaatiotaan. Tämänhetkisten talousnäkymien mukaan uudet finanssipoliittiset elvytystoimet eivät enää ole perusteltuja, vaan huomiota on kiinnitettävä julkisen talouden vakauttamiseen.
Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, valtioneuvoston EU-sihteeristö, p. (09) 1602 2180 ja EU-asioiden neuvonantaja Anna-Mari Vimpari, valtioneuvoston kanslia, p. (09) 1602 2242 tai 040 722 7028