EU:n ympäristöministerit kokoontuvat keskustelemaan vesipolitiikasta ja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta
Euroopan unionin ympäristöministerit tapaavat EU:n ympäristöministereiden epävirallisessa kokouksessa Nikosiassa 7.8. heinäkuuta. Kokouksen aiheina ovat EU:n vesipolitiikka ja ilmastonmuutoksen sopeutumisen vaatima rahoitus. Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Katariina Poskiparta.
Ministerit keskustelevat EU:n vesipolitiikan nykytilasta ja siitä kuinka Euroopan vesivarat turvataan tulevaisuudessa. Muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutukset ja lisääntyvä vedentarve lisäävät paineita Euroopan vesivarojen riittävyydelle. Komission on tarkoitus antaa aiheesta loppuvuodesta tiedonanto. Nykyisen vesilainsäädännön toimeenpanoa halutaan parantaa ja tuoda vesipolitiikkaa lähemmäs muita poliittisia tavoitteita.
Ministerit pohtivat myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen rahoittamista. Komissiossa on parhaillaan valmisteilla strategia EU:n ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Epävirallisessa ympäristöministerikokouksessa on tarkoitus keskustella EU:n sisäisten rahoitusvälineiden mahdollisuuksista sopeutumisen rahoittamiseksi sekä yksityisen rahoituksen vahvistamisesta. Suunniteltua ja hallittua ilmastonmuutokseen sopeutumista tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän ilmasto-olosuhteiden muuttuessa ja sään ääri-ilmiöiden lisääntyessä.
Lisätietoja
Kansainvälisten asiain neuvos Liisi Klobut, ympäristöministeriö,
puh. 050 301 8212, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi