Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU-ministerivaliokunnassa EU:n ja Länsi-Balkanin huippukokous

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 16.5.2018 9.20
Tiedote 253/2018

EU-ministerivaliokunta linjasi kokouksessaan 16. toukokuuta Suomen kantoja EU:n ja Länsi-Balkanin huippukokoukseen ja EU-maiden päämiesten epäviralliseen kokoukseen.

Torstaina 17. toukokuuta Sofiassa järjestettävässä EU:n ja Länsi-Balkanin maiden huippukokouksessa on kaksi teemaa: yhteyksien kehittäminen ja turvallisuus. Suomi on valmis hyväksymään esitetyn luonnoksen kokouksen loppuasiakirjaksi. Tekstissä vahvistetaan tuki Länsi-Balkanin eurooppalaiselle perspektiiville, todetaan EU-lähentymisen pohjaavan asetetuille kriteereille ja omille ansioille, todetaan oikeusvaltiosektorin sekä hyvien naapuruussuhteiden ja alueellisen vakauden tärkeys. Lisäksi nostetaan esiin yhteyksien kehittäminen ja turvallisuus sekä todetaan yhteisen ulko-ja turvallisuuspolitiikan yhteistyön ja disinformaation vastaisen toiminnan tärkeys.

EU-maiden johtajien työillallisella keskiviikkona 16. toukokuuta aiheena on digitaaliagenda, ja erityisesti tutkimus ja innovaatiot siihen liittyen. Illallisella keskusteltaneen myös ajankohtaisista ulkopoliittista haasteista.

Lisäksi EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja seuraaviin neuvostoihin:

  • Ulkoasiainneuvosto; kauppa-asiat (22.5.)
  • Ulkoasiainneuvosto; kehitysasiat (22.5.)
  • Koulutus-, nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluneuvosto (22.-23.5.)

Kauppaministerikokoonpanossa kokoontuvan ulkoasiainneuvoston aiheina ovat vapaakauppasopimusneuvotteluiden aloittaminen Australian ja Uuden-Seelannin kanssa, WTO:n Buenos Airesin ministerikokouksen seuranta, EU-Meksiko –neuvottelut voimassa olevan sopimuksen uudistamisesta, EU:n ja Singaporen vapaakauppa- sekä investointisuojasopimus, EU:n ja Japanin talouskumppanuussopimus, EU-Mercosur –assosiaatiosopimusneuvottelut sekä neuvoston päätelmät EU:n kauppasopimusten neuvottelemisesta ja päättämisestä.

Kehitysministerit käsittelevät EU:n Afrikka-hätärahastoa sekä EU:n ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden suhdetta Cotonoun sopimuksen jälkeen, EU:n monivuotisen rahoituskehysehdotuksen ulkosuhderahoitusta sekä sukupuolten tasa-arvoa ja kehitystä.

Koulutus-, nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluneuvosto hyväksyy joukon suosituksia ja päätelmiä. Lisäksi se käy periaatekeskustelut korkeakoulujen mahdollisuuksista lisätä alueellista kasvua, EU:n nuorisopolitiikan tulevista prioriteeteista, tulevaisuusvisiosta kulttuurin vaikutuksista EU:ssa ja huippu-urheilun kaupallistumisesta.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun