Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus karsii strategiaviidakkoa – 60 strategian linjaukset eivät voimassa 1.1.2016 alkaen

statsrådets kommunikationsavdelning
Julkaisuajankohta 30.12.2015 14.37
Tiedote 693/2015

Valtioneuvosto päätti tänään 30. joulukuuta yleisistunnossaan vähentää voimassa olevien erillisstrategioiden määrää.

Aiempien hallitusten hyväksymiä valtioneuvostotasoisia strategioita, ohjelmia ja muita strategiankaltaisia asiakirjoja on ollut voimassa yhteensä 127 kappaletta. Jokaisen strategian valmistelu on vienyt aikaa virkamiehiltä ja ministereiltä. Strategioiden useat sadat tavoitteet ovat tehneet kokonaisuudesta epäselvän.

Hallituksen päätöksen mukaan 67 strategian linjaukset ovat edelleen ajankohtaisia. Osa näistä korvautuu myöhemmin uudella asiakirjalla. 60 strategiaa on sellaisia, että niiden linjaukset eivät enää ole voimassa 1.1.2016 alkaen.

Valtioneuvostotasoiset strategiat ovat joko valtioneuvoston periaatepäätöksiä tai selontekoja. Selontekojen osalta valtioneuvoston päätös koskee luonnollisesti vain niissä olevia hallituksen linjauksia, ei eduskunnan kannanottoja. Valtioneuvostotason lisäksi ministeriöissä on noin 200 ministeriötasoista strategiaa, joita tänään tehty päätös ei koske.

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisessa hallitusohjelmassa ja toimintasuunnitelmassa osoitetaan selkeät painopistealueet muutoksille, joita hallitus tällä kaudella tavoittelee. Erillisstrategioita karsimalla hallitus haluaa kohdentaa ministeriöiden voimavaroja hallitusohjelman toimeenpanoon. Hallituksen tavoitteena on, että valtioneuvostotasoisia strategioita olisi kulloinkin voimassa noin 20-30 kappaletta. Tämä tarkoittaa sitä, että erillisstrategioiden suhdetta hallitusohjelmaan ja hallituksen toimintasuunnitelmaan tiivistetään jatkossakin.

Erillisten valtioneuvostotasoisten strategioiden määrän vähentäminen (pdf)

Lisätiedot: ohjelmaneuvos Sirpa Kekkonen, p. 0295 160 181 sekä erityisasiantuntija Jouni Varanka, p. 0295 160 177, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun