Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pääministeri Sipilä ja Maltan pääministeri Muscat tapasivat Kesärannassa

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 13.7.2016 20.00
Uutinen Uutinen 13.7.2016

Pääministeri Juha Sipilä ja Maltan pääministeri Joseph Muscat tapasivat Kesärannassa keskiviikkona 13. heinäkuuta. EU-aiheisiin painottuvassa tapaamisessa keskusteltiin muun muassa Britannian kansanäänestyksen jälkeisestä tilanteesta ja Maltan tulevasta EU-puheenjohtajuuskaudesta tammi-heinäkuussa 2017. Pääministerit korostivat yhteistyön edistämistä 27 jäsenmaan kesken.

”EU:n uudistamisessa tärkeimpiä tavoitteita ovat kasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn edistäminen, sääntelyn keventäminen sekä unionin sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden vahvistaminen”, pääministeri Sipilä sanoi.

Tapaamisessa keskusteltiin myös muuttoliikkeestä, talouskasvusta ja sisämarkkinoista sekä EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajankohtaisista kysymyksistä.

”Maidemme kahdenväliset suhteet ovat erinomaiset ja yhteistyömme on tiivistynyt esimerkiksi turismin ja liike-elämän saralla. Sisämarkkinoiden jatkuva kehittäminen on yhtä lailla tärkeää sekä unionin pohjoiselle että eteläiselle jäsenmaalle”, Sipilä sanoi. 

Kuvia tapaamisesta 

 
Sivun alkuun