Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Ruokahävikkiä voidaan vähentää kehittämällä lainsäädäntöä

statsrådets kommunikationsavdelning
Julkaisuajankohta 12.3.2018 9.28
Tiedote 122/2018

Tänään 12. maaliskuuta julkaistu selvitys osoittaa, että lainsäädännön hienosäädöllä olisi mahdollista ehkäistä ruokahävikin syntymistä ilman että elintarviketurvallisuus vaarantuu. Suomi on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä. Suomalaisessa ruokaketjussa ruokahävikkiä syntyy kaikissa vaiheissa, alkutuotannosta kuluttajaan, keskimäärin 450 miljoonaa kiloa vuodessa. Vähentämistoimia tarvitaan läpi ketjun, jotta asetettuihin ruokahävikin vähentämistavoitteisiin voidaan päästä.

Keväällä 2016 käynnistyneessä Lexfoodwaste-selvityshankkeessa tavoitteena oli löytää nykyisessä lainsäädännössä olevia tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa syömäkelpoisen ruoan päätymistä hävikkiin. Hanke toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2016 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön aloitteesta ruokahävikin yhteiskunnallisen merkittävyyden ja ajankohtaisuuden vuoksi. Hankkeen toteutti Luonnonvarakeskus.

Selvityksessä tarkasteltiin elintarvikeketjuun liittyvää kansallista ja EU -lainsäädäntöä, sekä näihin liittyvää valvontaa. Osana selvitystä kartoitettiin myös asiantuntijoiden näkemyksiä lainsäädännöstä, joka saattaa aiheuttaa syötäväksi kelpaavan ruoan päätymisen hävikiksi. Näkemyksistä koostettiin lainsäädännön kehittämisehdotuksia, joita käsiteltiin työpajoissa yhdessä ruokaketjun toimijoiden sekä viranomaisten kanssa.

Selvityksessä tunnistettiin koko ruokaketjua läpileikkaavia lainsäädännön alueita, joilla on suoraa vaikutusta ruokahävikin syntymiseen, esimerkkeinä pakkausmerkintöihin tai säilytyslämpötiloihin liittyvä lainsäädäntö. Lisäksi löydettiin lainsäädännöllisiä kehittämistarpeita, joilla voidaan vaikuttaa hävikin syntymiseen jossakin ruokaketjun osassa. Näitä olivat alkutuotannossa esimerkiksi elintarvikeketjutietojen aikarajat, kasvintuotannossa kauppakelpoisuusnormien mukainen luokittelu sekä rehunkäytön osalta eläinten luokittelusta johtuvat rehunkäytön rajoitukset ja vaatimus rekisteröityä rehualan toimijaksi. Ravintolasektorilla tarjolla olleen ruoan jäähdyttämismahdollisuuteen liittyvät määräykset lisäävät ruokahävikkiä. Myös valvonnan yhdenmukaisuus ja selkeys on tärkeää ruokahävikin vähentämiseksi.

Selvitys

Policy Brief

Hankkeen esittely

Lisätietoja valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta: tietokayttoon.fi

Lisätietoja:

erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri, Luonnonvarakeskus, juha-matti.katajajuuri(at)luke.fi, p. 029 5326 219

tutkija Sanna Hietala, Luonnonvarakeskus, sanna.hietala(at)luke.fi, p. 029 5326 021

elintarvikeylitarkastaja Minna Huttunen, maa- ja metsätalousministeriö, minna.huttunen(at)mmm.fi, p. 050 595 7848

 
Sivun alkuun