Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tasavallan presidentin esittely 7.4.2017

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 7.4.2017 11.34
Tiedote 155/2017

Luettelossa ovat presidentin tekemät julkiset päätökset.

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Tasavallan presidentti vahvisti 7.4.2017 seuraavat lait:

Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain 54 ja 58 §:n muuttamisesta (HE 11/2017 vp). Lakia muutetaan niin, että kiinniottamis- ja luovuttamispyynnön vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten tekee syyttäjä Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön esityksestä. Lisäksi vain syyttäjä voi pyytää toiselta jäsenvaltiolta lupaa panna täytäntöön tuomittu vankeusrangaistus, joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka johdosta henkilö on luovutettu Suomeen. Laki tulee voimaan 11.4.2017. (OM lainsäädäntöneuvos Maarit Leppänen 0295 150 276)

Laki rikoslain 30 luvun 13 §:n muuttamisesta (HE 258/2016 vp). Rikoslakia muutetaan siten, että oikeushenkilön rangaistusvastuu ulotetaan törkeään kirjanpitorikokseen. Tällä edistetään rikosvastuun asianmukaista kohdentumista siten, että yksilöllisen vastuun ohella myös oikeushenkilö voi joutua toiminnassaan tehdystä törkeästä kirjanpitorikoksesta rangaistusvastuuseen. Laki tulee voimaan 1.6.2017. (OM lainsäädäntöneuvos Jussi Matikkala 0295 150 486)

Laki Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirastosta (HE 4/2017 vp). EU-asetuksessa tarkoitettuna kansallisena yksikkönä toimii keskusrikospoliisi ja kansallisena valvontaviranomaisena tietosuojavaltuutettu. Lisäksi annetaan säännökset toimivaltaisten viranomaisten ja Europolin välisistä yhteyksistä. Lailla kumotaan Europolia koskevan päätöksen eräiden säännösten täytäntöönpanosta annettu laki. Laki tulee voimaan 1.5.2017. (SM lainsäädäntöneuvos Hannele Taavila 0295 488 568)

Laki puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta, laki majoitus- ja ravitsemustoiminnasta annetun lain 9 §:n muuttamisesta, laki kemikaalilain 14 §:n muuttamisesta, laki vaarallisten kemikaalien ja räjähdeteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 3 ja 128 a §:n muuttamisesta ja laki terveydensuojelulain 7 a §:n muuttamisesta (HE 187/2016 vp). Puolustusvoimista annettuun lakiin lisätään säännökset puolustusvoimien henkilöstöön kuuluvien, puolustusvoimien vieraana olevan vieraan valtion sotilasjohtoon kuuluvien tai kansainvälistä järjestöä edustavien erityistä suojelua tarvitsevien henkilöiden turvallisuuden sekä puolustusvoimien erityisen omaisuuden kuljetusten suojaamisesta. Lisäksi lakiin lisätään puolustusministeriölle asetuksenantovaltuus säätää maanpuolustuksen kannalta erityissuojattavista kohteista. Lait tulevat voimaan 17.4.2017. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että puolustusministeriö ja sisäministeriö antavat eduskunnalle selvityksen puolustusvoimien ja poliisin työnjaosta turvaamistehtävien hoidossa vuoden 2018 loppuun mennessä. (PLM hallitussihteeri Kosti Honkanen 0295 140 607)

Laki kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta (HE 6/2017 vp). Laissa annetaan valtuus valtioneuvoston asetuksella säätää nuoren metsän hoidon ja taimikon varhaishoidon tukeen liittyvien töiden toteutusajasta. Lisäksi selkeytetään tuensaajaa koskevaa säännöstä. Tuki kohdistetaan yksityisille maanomistajille. Myös korotetun nuoren metsän hoidon pinta-alatuen myöntämisen edellytyksiä tarkistetaan. Laki tulee voimaan 20.4.2017. (MMM metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 0295 162 447)

Laki eläinsuojelulain muuttamisesta (HE 267/2016 vp). Lailla pannaan täytäntöön tuotantoeläindirektiivin liitteen 1 kohta eläimistä huolehtivan henkilökunnan pätevyydestä ja riittävyydestä. Lisäksi lakiin otetaan säännös sikadirektiiviin ja broileridirektiiviin sisältyvästä vaatimuksesta tuotantoeläimen omistajan tai pitäjän velvollisuudesta antaa eläinten hoitoon osallistuville henkilöille ohjeita ja opastusta eläinten asianmukaisesta hoidosta. Laki tulee voimaan 12.4.2017. (MMM eläinlääkintöylitarkastaja Susanna Ahlström 0295 162 436)

Laki työsopimuslain muuttamisesta, laki merityösopimuslain muuttamisesta, laki kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 31 ja 37 a §:n muuttamisesta, laki valtion virkamieslain 38 ja 39 §:n muuttamisesta, laki yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 48 §:n muuttamisesta, laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 8 §:n muuttamisesta ja laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 12 luvun 3 §:n muuttamisesta (HE 257/2016 vp). Eräitä työnantajan ilmoitus- ja selvittämisvelvoitteita kevennetään. Työsopimuslakiin, merityösopimuslakiin ja kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin perustuvista työnantajan velvollisuuksista ilmoittaa työntekijöiden irtisanomisesta työ- ja elinkeinotoimistolle sekä velvollisuudesta tiedottaa julkisista työvoimapalveluista taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä irtisanotuille työntekijöille luovutaan. Lisäksi mainituista laeista sekä valtion virkamieslaista poistetaan työnantajan velvollisuus ilmoittaa työntekijöiden lomauttamisesta työ- ja elinkeinotoimistolle. Yhteistoiminnasta yrityksissä annettuun lakiin ja työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annettuun lakiin tehdään tekninen muutos. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetusta laista poistetaan viittaukset kumottaviin säännöksiin. Lait tulevat voimaan 1.5.2017. (TEM hallitusneuvos Susanna Siitonen 0295 048 932)

Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta (HE 273/2016 vp). Ympäristönsuojelulakiin lisätään säännökset Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ylläpitämän kylmäalan pätevyysrekisterin tietoihin perustuvasta internetin kautta toimivasta kaikille avoimesta julkisesta tietopalvelusta. Samalla otsonikerrosta heikentäviä aineita ja fluorattuja kasvihuonekaasuja koskevaa ympäristönsuojelulain sääntelyä täsmennetään sisällöltään ja terminologialtaan vastaamaan fluoratuista kasvihuonekaasuista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen sääntelyä. Kylmäalan pätevyysvaatimuksia laajennetaan kylmäkuljetuskuorma-autojen ja -perävaunujen jäähdytysyksiköiden ja kaikkien sähköisten kytkinlaitteiden käsittelyyn EU-asetuksen edellyttämällä tavalla. Lisäksi Suomen ympäristökeskukselle säädetty fluorattuja kasvihuonekaasuja sisältävien laitteiden käyttöön liittyvä pätevyyskokeiden järjestämistä koskeva hyväksyntätehtävä siirretään Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle. Laki tulee voimaan 1.7.2017. (YM hallitussihteeri Katariina Haavanlammi 0295 250 072)

Tasavallan presidentti hyväksyi sopimuksen Suomen tasavallan hallituksen ja Saudi-Arabian kuningaskunnan hallituksen välillä yhteistyöstä ydinenergian rauhanomaisessa käytössä ja vahvisti lain yhteistyöstä ydinenergian rauhanomaisessa käytössä Saudi-Arabian kuningaskunnan kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 255/2016 vp). Suomen ja Saudi-Arabian välillä neuvoteltu sopimus yhteistyöstä ydinenergian rauhanomaisen käytön alalla allekirjoitettiin 8.9.2015. Sopimuksen tarkoituksena on kehittää, edistää ja säännellä yhteistyötä ydinenergian rauhanomaisen käytön alalla Suomen ja Saudi-Arabian välillä. Sopimuksella luodaan oikeudelliset puitteet suomalaisten ja saudi-arabialaisten toimijoiden väliselle yhteistyölle rauhanomaisen ydinenergian käytön alalla. Sopimuksessa sovitaan ydinenergian käytön aloista, joilla osapuolet tekevät yhteistyötä sekä yhteistyön muodoista. Sopimuksen sisältämät velvoitteet ovat yhdenmukaisia niiden velvoitteiden kanssa, joihin sekä Suomi että Saudi-Arabia osaltaan ovat jo sitoutuneet kansainvälisten yleissopimusten kautta. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (TEM ylitarkastaja Netta Skön 0295 047 059)

TASAVALLAN PRESIDENTIN ASETUKSET

KANSAINVÄLISET ASIAT

Tasavallan presidentti päätti 7.4.2017 seuraavat kansainväliset asiat:

Suomen osallistumisen jatkaminen YK:n UNDOF-operaatiossa Golanilla 5.6.2017 alkaen yhden vuoden ajan enintään kolmella sotilaalla. (UM lähetystöneuvos Theresa Zitting 0295 351 330)

Tullin pääjohtaja Antti Hartikaisen tai hänen estyneenä ollessaan varapääjohtaja Jarkko Saksan valtuuttaminen allekirjoittamaan sopimus Suomen tasavallan ja Iranin islamilaisen tasavallan välisestä keskinäisestä avunannosta ja yhteistyöstä tulliasioissa. Sopimuksen mukaan sopimusosapuolet antaisivat tulliviranomaistensa välityksellä sopimuksen määräysten mukaisesti toisilleen apua tullilakien asianmukaisen soveltamisen varmistamiseksi sekä tullilakien vastaisten tekojen estämiseksi, tutkimiseksi sekä niitä koskeviin syytetoimiin ryhtymiseksi. Sopimuksen mukaan toimenpiteet tehdään pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen alueella voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti sekä pyynnön vastaanottaneen tulliviranomaisen toimivallan ja käytettävissä olevien voimavarojen rajoissa. Sopimus sisältää myös määräykset sopimuksen nojalla saatujen tietojen ja asiakirjojen käytöstä sekä henkilötietojen suojaamisesta ja käytöstä. Koska Iran ei ole yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelystä tehdyn yleissopimuksen (SopS 36/1992) eli ns. Euroopan neuvoston tietosuojayleissopimuksen sopimuspuoli, sopimukseen on otettu erillinen liite, joka koskee tietosuojan perusperiaatteita henkilötietojen käsittelyn osalta. Liite on erottamaton osa sopimusta ja sen määräykset perustuvat Euroopan neuvoston tietosuojayleissopimuksen 5 – 11 artikloihin. Sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Siten sopimuksen hyväksyminen edellyttää eduskunnan hyväksymistä ja sen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset tulee saattaa voimaan lailla. (VM neuvotteleva virkamies Jere Lumme 0295 530 041)

MUUTA

Tasavallan presidentti päätti 7.4.2017 seuraavat asiat:

Tasavallan presidentti päätti määrätä maakuntalain valtakunnan hissiturvallisuuslain soveltamisesta Ahvenanmaalla 4 §:n 1 momentin ja 5 §:n 1 momentin raukeamaan ja muilta osin päätti olla käyttämättä veto-oikeuttaan seuraavien maakuntalakien osalta: maakuntalaki valtakunnan hissiturvallisuuslain soveltamisesta Ahvenanmaalla, maakuntalaki valtakunnan sähköturvallisuuslain soveltamisesta Ahvenanmaalla, maakuntalaki Ahvenanmaan maakunnan kaavoitus- ja rakennuslain 3 §:n muuttamisesta, maakuntalaki eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta, maakuntalaki vesikulkuneuvoista ja maakuntalaki vesikulkuneuvojen turvallisuutta ja päästövaatimuksia koskevan valtakunnan lainsäädännön soveltamisesta Ahvenanmaan maakunnassa. (OM lainsäädäntöneuvos Janina Groop-Bondestam 0295 150 334)

NIMITYSASIAT

Tasavallan presidentti päätti 7.4.2017 seuraavat nimitysasiat:

Bernin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Jari Luodon edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2017, Hanoin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Ilkka-Pekka Similän edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2017, Kabulin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Anne Meskasen edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2017 ja Madridin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Roberto Tanzi-Albin edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2017. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Zagrebin suurlähetystön päällikkö, ulkoasiainneuvos Timo Rajakangas Bernissä olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2017 lukien, ulkoasiainneuvos Hannu Ripatti Kabulissa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2017 lukien ja ulkoasiainneuvos Tiina Jortikka-Laitinen Madridissa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2017 lukien. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Ateenan suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs Juha Pyykön sivuakkreditointi Albaniaan ja Pretorian suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs Kari Alangon sivuakkreditointi Botswanaan ja Mauritiukselle. (UM henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas 0295 351 413)

Käräjätuomari Kristina Pia Johanna Oinonen Kymenlaakson käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.5.2017 lukien, käräjätuomari Heli Marita Leinonen Etelä-Karjalan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.5.2017 lukien, käräjätuomari Tero Juhani Uitto Varsinais-Suomen käräjäoikeuden ensiksi täytettävään käräjätuomarin virkaan 1.5.2017 lukien, käräjätuomari Kirsti Marianne Avola Varsinais-Suomen käräjäoikeuden toiseksi täytettävään käräjätuomarin virkaan 1.5.2017 lukien ja käräjätuomari Paula Kristiina Virrankoski Varsinais-Suomen käräjäoikeuden kolmanneksi täytettävään käräjätuomarin virkaan 1.6.2017 lukien. Käräjätuomari Atso Pekka Sinervo Turun hovioikeuden ensiksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.6.2017 lukien ja käräjätuomari Anna Nora Maria Viikari Turun hovioikeuden toiseksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.6.2017 lukien. (OM hallitusneuvos Heikki Liljeroos 0295 150 428)

Hallinto-oikeustuomari Helena Marianne Lastikka Helsingin hallinto-oikeuden ensiksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.5.2017 lukien, hallinto-oikeustuomari Virpi Anneli Ikkelä Helsingin hallinto-oikeuden toiseksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.5.2017 lukien, hallinto-oikeustuomari Taina Hilkka Hillevi Hakkarainen Helsingin hallinto-oikeuden kolmanneksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.5.2017 lukien, määräaikainen hallinto-oikeustuomari, oikeussihteeri Laura Pirita Pesonen Helsingin hallinto-oikeuden neljänneksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.5.2017 lukien ja hallinto-oikeustuomari Klaus Markus Järvinen Helsingin hallinto-oikeuden viidenneksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.5.2017 lukien. Hallinto-oikeustuomari Riitta Helena Eskola Itä-Suomen hallinto-oikeuden ensiksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.6.2017 lukien ja hallinto-oikeustuomari Elina Annariikka Ranz Itä-Suomen hallinto-oikeuden toiseksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.6.2017 lukien. Määräaikainen markkinaoikeustuomari, hovioikeuden esittelijä Saini Johanna Siitarinen markkinaoikeuden markkinaoikeustuomarin virkaan 1.7.2017 lukien. (OM hallitusneuvos Anne Hallavainio 0295 150 458)

Puolustusministeriön vanhemman osastoesiupseerin virkaan eversti Antti Lehtisalo 1.6.2017-31.5.2020 väliseksi ajaksi. (PLM erityisasiantuntija Petri Laurila 0295 140 437)

 
Sivun alkuun