Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pääministeri Sipilä ja presidentti Macron keskustelivat EU:n tulevaisuudesta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 22.9.2017 21.03
Tiedote 424/2017

Pääministeri Juha Sipilä ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron ovat tavanneet Pariisissa perjantaina 22. syyskuuta ja keskustelleet ajankohtaisista EU-asioista, kuten puolustusyhteistyöstä, talous- ja rahaliitosta sekä muuttoliikkeestä. Lisäksi pääministeri Sipilä kertoi presidentti Macronin pyynnöstä Suomen toteuttamista uudistuksista talouden kuntoon laittamiseksi sekä uusien työpaikkojen ja hyvinvoinnin luomiseksi.

”Kävimme aiheesta hyvin hedelmällisen keskustelun konkreettisista toimista molemmissa maissa. Sekä Suomessa että Ranskassa tarvitaan jatkuvaa uudistumista kasvun ja työpaikkojen lisäämiseksi. Arvostan presidentti Macronin tapaa tarttua toimeen. Hänellä on edessään koko EU:n kannalta tärkeä tehtävä, ja omaan kokemukseeni perustuen voin arvata, ettei tehtävä tule olemaan Ranskassakaan helppo”, pääministeri Sipilä totesi.

Runsas vuosi sitten Suomi ja Ranska ilmaisivat vahvan tukensa EU:n puolustusyhteistyön kehittämiselle.

”Puolustusyhteistyö etenee nyt nopeasti ja mukailee askelmerkkejä, joita tuolloin peräänkuulutimme. Tänään vetosimme yhdessä sen puolesta, että kehitys puolustusyhteistyön osalta jatkuu Eurooppa-neuvoston kesäkuussa linjaamalla tiellä niin pysyvän rakenteellisen yhteistyön kuin muiden hankkeiden osalta. Suomi ja Ranska ovat valmiita toimimaan tässä edelläkävijöinä”, pääministeri Sipilä kertoi.

”Kävimme myös hyvän keskustelun Euroopan rahaliittoon liittyen. EMU:n kehittäminen on juuri tällä hetkellä ajankohtainen kysymys ja näin ollen ajoitus myös tälle keskustelulle presidentti Macronin kanssa oli erinomainen. Kiitin presidenttiä hänen aktiivisuudestaan tässä keskustelussa. Kävimme hyvinkin yksityiskohtaisesti läpi erilaisia malleja ja pohdimme realistisesti eri vaihtoehtojen vaikutuksia koko Euroopan vakauden luomiseksi. Olen varma, että tältä pohjalta pystymme entistä paremmin jatkamaan rakentavaa keskustelua läpi syksyn joulukuun Eurooppa-neuvostoon, jossa asia on virallisesti päämiesten pöydällä”, pääministeri Sipilä totesi.

Lisätietoja: erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun