Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

AUTA-hankkeen kokeilut tarjoavat digitukea eri väestöryhmille

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 24.5.2017 9.08
Tiedote

AUTA-hanke sai 23 ehdotusta digitaalisten palvelujen käytön avustamisen kokeiluiksi maaliskuun lopussa päättyneessä kokeiluhaussa. Näistä hankkeen kokeiluiksi hyväksyttiin 15 ehdotusta. AUTA-hankkeessa etsittävien palveluinnovaatioiden tehtävänä on tuottaa uusia toimintatapoja asiakkaiden tukemiseen digitaalisten palvelujen käytössä.

Hyväksytyt kokeilut ovat Alavuden kaupunginkirjasto, Apuomena ry (Lohja), Celia Näkövammaisten kirjasto, Hartolan ja Pertunmaan kunnat, Helsingin kaupunki, Hovi Group Oy, Kainuun SOTE-kuntayhtymä, Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä, Oulun kaupunginkirjasto, Pihtiputaan kunta, Rovaniemen kaupunki, Sodankylän kunta, Turun kaupunki, Utsjoen kunta ja Vaasan kaupunginkirjasto. Hyväksytyistä kokeiluista kymmenen sai myös julkisille toimijoille tarjolla ollutta valtionapua.

Mukana on digitaalisten taitojen kehittämishankkeita sekä hankkeita, jotka keskittyvät varsinaisen neuvonnan ja tuen antamiseen. Kokeiluissa on mukana laajasti eri väestö- ja ikäryhmiä, ja kokeilut sijoittuvat maan eri osiin. Kustakin kokeilusta on tulossa lyhyt kuvaus AUTA-hankkeen verkkosivuille.

”Olemme tyytyväisiä siihen, että saimme mukaan monia erialisia kokeiluja. Keräämme valittujen kokeilujen lisäksi tietoa ja kokemuksia erilaisista digituenmuodoista”, toteaa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen.

Kokeilut on velvoitettu raportoimaan kokemuksistaan syyskuun aikana. AUTA-hanke hyödyntää raportteja digituen kokonaistoimintamallin konseptoinnissa, joka valmistuu marraskuussa. Hanke päättyy vuoden 2017 lopussa ja sen jälkeen päätetään toimintamallin kehittämiseen liittyvistä jatkotoimista.

AUTA-hankkeen verkkosivu

Digituki taataan sitä tarvitseville (tiedote 8.2.2017)  

Lisätietoja:

AUTA-hankkeen projektipäällikkö Hannu Korkeala, puh. 02955 35071, hannu.korkeala(at)vrk.fi

Ministerin erityisavustaja Tuomas Vanhanen, puh. 02955 30216, tuomas.vanhanen(at)vm.fi

Anu Vehviläinen Hallintopolitiikka Julkisen hallinnon ICT
 
Sivun alkuun