Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus tukee EU:n komission ehdottamaa tukea kahdelle kuluttajajärjestölle

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 25.8.2016 13.45
Tiedote

EU:n komissio ehdottaa määräaikaista taloudellista tukea kuluttajien etua ajaville Finance Watch ja Better Finance -järjestöille. Asetusehdotuksella pyritään lisäämään kuluttajien osallistumista unionin päätöksentekoon. Hallitus tukee ehdotusta.

EU:n komissio antoi 15. kesäkuuta asetusehdotuksen määräaikaisen rahoitusohjelman perustamiseksi vuosille 2017–2020. Tuen kokonaismäärä ohjelman aikana on enintään kuusi miljoonaa euroa. Tuensaajat on nimetty asetusehdotuksessa. Ne ovat voittoa tavoittelemattomia järjestöjä, jotka ovat riippumattomia valtioista, toimialasta, kaupasta ja liiketoiminnasta.

Järjestöjen on edustettava EU:n kuluttajien ja muiden rahoituspalvelujen käyttäjien etuja. Tuensaajien on toimitettava komission hyväksyttäväksi vuosittain ehdotus, jossa kuvataan seuraavalle vuodelle suunnitellut toimet tutkimuksessa, tietoisuuden lisäämisessä ja vuorovaikutuksen vahvistamisessa.

Järjestöt edustavat myös suomalaisia rahoituspalvelujen käyttäjiä

Better Finance -järjestöllä on yksi suora suomalainen jäsenjärjestö, Osakesäästäjien Keskusliitto. Finance Watch -järjestön jäsenjärjestöjen alajärjestöissä on mukana suomalaisia tahoja, kuten Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Kuluttajaliitto, Kunta-asunnot Oy, Maan ystävät ry, Solidaarisuus, Työväen Sivistysliitto sekä työmarkkinajärjestöistä Akava, SAK, STTK ja Ammattiliitto Pro.

Finance Watch ja Better Finance edustavat kuluttajia EU-lainsäädäntöehdotuksien valmistelun aikana, joten myös suomalaiset hyötyvät edunvalvonnasta.

Hallitus lähetti asetusehdotuksesta U-kirjelmän eduskunnalle 25. elokuuta. U-kirjelmää käytetään EU-asioissa silloin, kun on kyse EU:n lainsäädäntöehdotuksesta tai muusta eduskunnan toimivaltaan kuuluvasta ehdotuksesta.

U-kirjelmä ja muut päätösasiakirjat (valtioneuvoston sivut)

EU:n komission asetusehdotus (15.6.)

Lisätietoja:

Lainsäädäntöneuvos Paula Kirppu, puh. 02955 30552, paula.kirppu(at)vm.fi

 
Sivun alkuun