Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Julkinen hallinto vauhdittaa taloushallinnon digitalisaatiota

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 16.2.2018 11.26
Tiedote

Valtiovarainministeriö on asettanut 6.2.2018 taloushallinnon automaation ja raportoinnin kehittämisen koordinaatioryhmän. Asetetun ryhmän tavoitteena on automatisoida taloushallinto ja -raportointi Suomessa. Taloushallinnon digitalisointi parantaa organisaatioiden toimintaedellytyksiä ja nopeuttaa raportointia.

Työryhmä tukee muun muassa käynnissä olevia hankkeita sekä koordinoi niiden välistä työtä. Työryhmän tavoitteena on myös edistää taloushallinnon ja -raportoinnin säästöjen syntymistä julkishallinnossa ja laajemmin koko kansantaloudessa. Lisäksi ryhmän työllä luodaan edellytyksiä harmaan talouden torjuntaan taloushallinnon digitalisaation keinoin.

Työryhmän tehtävinä on muodostaa eri kehittämishankkeiden yhteistä tavoitetilaa ja tukea yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa. Työryhmä toimii yhteistoimintaverkostona ja jakaa tietoa. Työryhmä voi käynnistää tarvittavia selvityksiä ja tunnistaa sääntelyn kehittämistarpeita.

Suomi taloushallinnon automatisaation kärkimaaksi

Taloushallinnon digitalisaation tavoitteena on taloushallinnon täydellinen automatisaatio, jolla:

  • tehostetaan taloudellisia prosesseja,
  • parannetaan tiedon laatua,
  • vähennetään virheitä,
  • poistetaan tuottamatonta työtä,
  • nostetaan rahankiertonopeutta poistaen laskujen käsittelyviiveitä,
  • luodaan uutta liiketoimintaa ja palvelutuotantoa ja
  • luoda edellytyksiä satojen miljoonien säästöihin.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen muistuttaa, että automaation eteneminen tapahtuu koko yhteiskunnassa juuri nyt. Taloushallinnossa automaation eteneminen tarkoittaa paitsi valtavia säästöjä, myös aivan uusia mahdollisuuksia palvelutuotannolle ja liiketoiminnalle.

”Suomi on Euroopan kärkimaita taloushallinnon digitalisaatiossa ja meillä on kiistatta juuri nyt mahdollisuus ottaa kärkipaikka taloushallinnon automatisoinnin edelläkävijänä”, sanoo ministeri Vehviläinen.

Asettamispäätös

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen, puh. 02955 30364, olli-pekka.rissanen(at)vm.fi

Ministeri Vehviläisen erityisavustaja Tuomas Vanhanen, puh. 02955 30216, tuomas.vanhanen(at)vm.fi

Anu Vehviläinen Digitalisoituminen Hallintopolitiikka Julkisen hallinnon ICT
 
Sivun alkuun