Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kreikka edistyy uudistuksissaan

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 23.1.2018 10.30
Uutinen
Kuva: EU

Euroryhmä pääsi maanantaina 22. tammikuuta Brysselissä sopuun Kreikan lainaohjelman kolmannen väliarvion saattamisesta päätökseen. Kreikka voi saada seuraavan lainaerän, kun maa on toteuttanut vielä viimeisetkin niin sanotuista ennakollisista toimista.

Euroryhmä katsoo, että Kreikka on toteuttanut lähes kaikki niin sanotut ennakolliset toimet, jotka ovat ehtona lainaerän maksamiselle. Toimet koskevat muun muassa vero- ja eläkeuudistusta, terveydenhuollon tehostamista ja markkinoiden avaamista, yksityistämistoimia sekä toimia pankkien ongelmaluottojen hallitsemiseksi.

Euroryhmä sopi seuraavan lainaerän suuruudeksi 6,7 miljardia euroa. Se on tarkoitus käyttää erityisesti valtion maksurästeihin ja kassan vahvistamiseen.

Lainaerä on osa Kreikan kolmatta lainaohjelmaa, josta euroryhmä sopi elokuussa 2015. Lainaohjelma on kooltaan enintään 86 miljardia euroa. Kreikka on tähän mennessä saanut tästä ohjelmasta 40,2 miljardia euroa, josta se on maksanut takaisin 2 miljardia euroa.

Lisäksi euroryhmä arvioi kokouksessaan jatkotoimia, jotka edesauttavat Kreikan palaamista velkakirjamarkkinoille ennen ohjelman päättymistä. Erityisen tärkeänä pidettiin kasvustrategian luomista Kreikalle ja sen merkitystä velkakestävyyden kannalta.

Suomea edusti euroryhmän kokouksessa valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Lainat maksaa Kreikalle Euroopan vakausmekanismi (EVM). Lopulliset päätökset tekee EVM:n johtokunta, kun Kreikka on täyttänyt kaikki ehdot.

Euroryhmän julkilausuma (englanniksi)
Taustatietoa Kreikasta ja euroalueen vakaudesta

Lisätietoja:

Finanssineuvos Pekka Morén, puh. 02955 30290, pekka.moren (at) vm.fi
Erityisavustaja Elisa Tarkiainen, puh. 0400 774789, elisa.tarkiainen(at)vm.fi

Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.

Petteri Orpo Talouspolitiikka
 
Sivun alkuun