Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Orpo SOSTE ry:n järjestöjohdon tammifoorumissa: Valinnanvapaus on järjestöille mahdollisuus

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 31.1.2017 10.15
Uutinen

Käynnissä oleva maakunta- ja sote-uudistus siirtää sosiaali- ja terveyspalvelut kunnilta maakuntien hoidettavaksi. Tämä muutos on uudistushankkeena historiallisen suuri. Se tulee muuttamaan suomalaisten kuntien, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ja yrityksien toimintakenttää merkittävästi.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo huomautti puheessaan SOSTEn järjestöjohdon tammifoorumissa, että on ensiarvoisen tärkeää huolehtia myös pienten järjestöjen mahdollisuuksista päästä tuottajiksi. Tulevaisuudessa kyse ei saa olla eri tuottajatahojen vastakkainasettelusta.  

Uudistuksena ansiosta suomalaisille tulee oikeus vaikuttaa omiin palveluihinsa.

– Järjestöille valinnanvapaus on mahdollisuus. Sote-palvelut ovat vahvoja, kun meillä on monia erilaisia tuottajia ja ihmisillä mahdollisuus valita itselleen sopivat palvelut. Uskon, että näin palvelujen laatu sekä saatavuus paranevat, ministeri Orpo sanoi tiistaina 31. tammikuuta.

Rooli hyvinvoinnin edistämisessä on yksi tulevaisuuden kunnan tärkeimpiä. Ministeri Orpon mukaan sosiaali- ja terveysalan järjestöillä on korvaamatonta kokemusta ja osaamista terveyden ja hyvinvoinnin edistämissä. Hän toivoo, että kunnat ja järjestöt jatkavat tässä yhteistyötä.

Ministeri Orpo korosti, että järjestöjen arjessa ollaan osana monien ihmisten elämää, jotka kamppailevat yksinäisyyden, sairauden, päihdeongelmien tai syrjäytymisen kanssa. Samalla hän kiitti järjestöjä heidän tekemästään työstä.

– Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat nimenomaan eriarvoistumista torjuvassa työssä merkittävässä asemassa, kiitos työstänne.

Lisätietoja:

Erityisavustaja Mikko Kortelainen, puh. 050 301 8334, mikko.kortelainen(at)vm.fi

Hallintopolitiikka Kunta-asiat Petteri Orpo aluehallintouudistus alueuudistus-arkisto
 
Sivun alkuun