Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Vehviläinen: Sähköisiä palveluita on rakennettava ihmisiä varten

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 20.6.2017 13.55
Uutinen

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen avasi Digi arkeen -neuvottelukunnan blogisarjan Suomidigi.fi:ssä. Otsikolla ”Apua digitaalisiin kansalaistaitoihin” hän kirjoittaa siitä, kuinka tärkeää on, että kaikkien perusoikeudet toteutuvat ja hyvä hallinto säilyy Suomen digitalisoituessa.

”Moni kansalainen on omasta tai läheisensä puolesta huolissaan siitä, että ei pysy mukana digitalisoituvassa yhteiskunnasta. Palvelujen sähköistyminen tarkoittaa sitä, että palvelut ovat saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta, mutta samalla se tarkoittaa, että ilman käyttötaitoa ne tuntuvat olevan kokonaan tavoittamattomissa. Tieto ja toiminta ovat sähköisen muurin takana.”

Muun muassa näin kirjoittaa ministeri Vehviläinen blogissaan.

Jatkossa Digi arkeen -blogeja ilmestyy noin kahden viikon välein kesätaukoja lukuun ottamatta. Kirjoittajat ovat Digi  arkeen -neuvottelukunnan jäseniä ja yhteistyökumppaneita järjestömaailmasta, tutkimuslaitok-sista ja valtionhallinnosta.

Kirjoittavat tuovat esiin niitä moninaisia näkökulmia, jotka on huomioitava kun julkista hallintoa digitalisoidaan asiakasystävällisiksi. Seuraavaksi kirjoitusvuorossa on neuvottelukunnan puheenjohtaja Marianne Heikkilä.

Lue koko blogi Suomidigi.fi:ssä 

Anu Vehviläinen Digitalisoituminen Hallintopolitiikka Julkisen hallinnon ICT
 
Sivun alkuun