Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kunta- ja uudistusministeri Vehviläinen aloitti maakuntakierroksen
Ministeri Vehviläinen: Uudistuksen onnistuminen ratkaistaan maakunnissa

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 18.8.2016 9.17
Tiedote

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen esitteli maakuntauudistuksen kesäkuun lopulla julkistettuja lakiluonnoksia torstaina Porissa ja Hämeenlinnassa. Kyseessä olivat ensimmäiset tilaisuudet kaikki maakunnat kattavasta kierroksesta.

- Kyse on merkittävästä uudistuksesta eri julkisten tehtävien kokoamiseksi monialaisille maakunnille. Uudistuksen onnistuminen ratkaistaan maakunnissa. Lainsäädäntö antaa uudistukselle raamin, mutta konkreettinen muutos tehdään aluetasolla. Kannustan jokaista maakuntaa etsimään itse parhaat toteuttamistavat lainsäädännön puitteissa, totesi Vehviläinen.

Vehviläinen kertoi lakikokonaisuuden lähtevän lausuntokierrokselle elokuun aikana. Lausuntokierroksen on oltava aito.

- Kyse on laajasta kokonaisuudesta ja odotan lausuntokierroksen antia uteliaana. On varmasti asioita, joiden osalta saamme lausunnoista lisää evästystä. Olemme valmiita huomioimaan lausuntokierroksen palautteen, kun hallituksen esitystä muokataan lopulliseen muotoonsa.

Vehviläinen kannusti maakuntia erityisesti toimintatapojen uudistamiseen ja myönteiseen asenteeseen uudistuksen toteuttamisessa. Hänen mukaansa hallinto on nähtävä ensisijaisesti palveluna, joka tukee ihmisten ja yritysten toimintaa.

Lisätietoja:

Erityisavustaja Sami Miettinen, p. 046 923 4695

Anu Vehviläinen Hallintopolitiikka Kunta-asiat aluehallintouudistus alueuudistus-arkisto
 
Sivun alkuun