Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistukselle tukea lausuntokierrokselta

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 31.5.2018 10.29
Tiedote

Suuri osa lausunnonantajista pitää esitysluonnosta pääosin onnistuneena. Lausunnoissa toivotaan myös ripeää jatkovalmistelua esityksen ulkopuolelle jätetyistä osuusrekisterin järjestämiseen liittyvistä erityiskysymyksistä ja vaihtuvapääomaisesta sijoitusyhtiöstä sekä eri intressiryhmien vielä laajempaa kuulemista valmistelussa.

Ehdotettuja muutoksia pidetään tarpeellisina, ja useat lausunnonantajat ilmoittavat kannattavansa muistiossa esitettyjä tavoitteita, kuten suomalaisen sijoitusrahastotoiminnan kilpailukyvyn säilyttämistä, kansallisen lisäsääntelyn purkamista sekä sijoitusrahastolain kokonaiskuvan selkeyttämistä.

Osa lausunnonantajista kommentoi kuitenkin osuudenomistajakokoukseen ehdotettujen muutosten heikentävän osuudenomistajien vaikutusmahdollisuuksia. Lisäksi osassa lausunnoista kritisoidaan tilintarkastajien suorittaman arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastusten harventamista nykyisestään ja tarkkojen edellytysten puuttumista Finanssivalvonnan kielteiselle päätökselle vaihtoehtorahaston markkinoinnin aloittamisesta.  

Lausuntoja viranomaisilta ja yhteisöiltä tuli kaikkiaan 22.

Lausuntoyhteenveto (asiakirjat-välilehti)
Uudistettu sijoitusrahastolakiluonnos lausuntokierrokselle (15.3.)

Lisätietoja:

Lainsäädäntöneuvos Paula Kirppu, 02955 30552, paula.kirppu(at)vm.fi
Finanssisihteeri Tiina Heinonen, 02955 30512, tiina.heinonen(at)vm.fi

 
Sivun alkuun