Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Taksien autoverotuki poistuu vaiheittain

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 23.11.2017 13.24
Tiedote

Hallitus esittää, että autoveron alennus poistetaan takseilta vaiheittain heinäkuuhun 2022 mennessä.

Nykyisin takseille myönnetään 4 800 euron veronalennus, jos ensirekisteröitävä auto tulee käytettäväksi pääasiallisesti taksiliikenteessä. Hallitus esittää, että verotuki alenisi ensi heinäkuussa 3 000 euroon. Tämän jälkeen verotuki alenisi vaiheittain, niin että tuki poistuisi kokonaan heinäkuussa 2022.

Valtiovarainministeriö arvioi, että verotuen poisto kasvattaa vuotuisia verotuloja noin 12 miljoonalla eurolla siirtymäajan päätyttyä. Taksien kustannukset kasvavat alle prosentin.

Sääntelyn keventäminen tuo uusia yrittäjiä

Veromuutoksen taustalla on liikennepalvelulaki, joka tulee voimaan ensi heinäkuussa. Laki muuttaa taksijärjestelmää olennaisesti poistamalla esimerkiksi lupakiintiöt ja hintasäännöstelyn.

Sääntelyn keventämisen odotetaan tuovan alalle uusia yrittäjiä, mikä lisäisi verotuen kokonaismäärää. Samalla kasvaisivat väärinkäytösten riskit sekä viranomaisten työmäärä tukikäsittelyssä ja valvonnassa.

Autoveron osuus taksien kustannusrakenteessa on varsin vähäinen, eikä se vaikuta merkittävästi taksipalveluiden kysyntään.

Esteettömille takseille täysi autoverottomuus

Lisäksi hallitus esittää, että suurille esteettömille takseille ja koulukuljetustaksille myönnetään täysi autoverottomuus. Nykyisin veronalennus on enintään 15 000 euroa. Samalla invataksien verottomuus poistuu tarpeettomana, koska esteettömien taksien verottomuus käytännössä korvaa sen. Isojen esteettömien taksien veroedulla varmistetaan niiden riittävä osuus kalustosta, kun esteettömien taksien kiintiöt poistuvat.

Näiden muutosten on tarkoitus tulla voimaan ensi heinäkuussa. Ne vähentävät autoveron tuottoa 200 000 eurolla, jos rekisteröintimäärä pysyy ennallaan.

Matkailuautojen veroetuun täsmennyksiä

Hallitus esittää myös täsmennyksiä matkailuautojen veroetuun. Tavoitteena on kohdistaa verotuki nykyistä tarkemmin ja estää autoveron välttäminen vähäisillä rakennemuutoksilla.

Hallituksen esitys julkaistaan Päätökset-sivulla.

Taustatietoa tieliikenteen verotuksesta

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Markus Teräväinen, puh. 02955 30719, markus.teravainen(at)vm.fi
Valtiovarainministerin erityisavustaja Matias Marttinen, puh. 044 269 3113, matias.marttinen(at)vm.fi

 
Sivun alkuun