Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Talousasiantuntijat pohtivat ratkaisuja Suomen talouden vahvistamiseksi

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 12.9.2017 10.29
Uutinen

Valtiovarainministeri Petteri Orpo avasi valtiovarainministeriön ”Tulevaisuuden talous ja menestys” -seminaarin tiistaina 12.9.2017. Valtiovarainministeri Orpo vastaanottaa johtavilta talousasiantuntijoilta ratkaisuja Suomen talouden menestyksen vahvistamiseen.

Ministeri Orpo ja valtiovarainministeriö kutsuivat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle Suomen johtavia talousasiantuntijoita keskustelemaan, ennakoimaan ja arvioimaan Suomen talouden tulevaisuuden menestystekijöitä, kasvun lähteitä sekä julkisen talouden vakautta ja kestävyyttä.

Asiantuntijat työstävät päivän aikana esityksiä valtiovarainministeriölle eri teemoista: Mistä syntyy uutta kasvua Suomeen? Miten julkisen talouden tulot saadaan riittämään menoihin? Miten kasvun hedelmät pitäisi jakaa? 

”Suomi on päässyt kymmenen vuoden jälkeen mukaan vahvaan talouskasvuun. Yhä useampi suomalainen pääsee töihin ja työttömyys vähenee. Valtion velanotto pienenee merkittävästi ensi vuonna. Talouden positiiviseen vireeseen ei voi tuudittautua, eikä välttämättömiä uudistuksia voi jättää kesken. Jakovaara on edelleen ilmassa, vaikka meidän kaikkien pitäisi keskittyä vahvistamaan kasvua ja työllisyyttä”, totesi ministeri Orpo tilaisuuden avauspuheenvuorossaan.

Ministeri Orpo nosti puheessaan esille Suomen talouden haasteita.

”Talouskasvu on väkevää, mutta silti monet suomalaiset ovat jäämässä työmarkkinoiden ulkopuolelle. Pitkällä aikavälillä tavoitteenamme tulee olla pohjoismainen, vähintään 75 prosentin työllisyysaste. Siksi työllisyys on hallituksen keskeinen tavoite: satsauksia työttömien palveluihin, koulutukseen ja työmarkkinoiden uudistuksiin.  Kannustinloukkujen purkamiseksi on tärkeää aloittaa sosiaaliturvauudistuksen valmistelu jo tämän hallituksen aikana”, ministeri jatkoi.

Ministeri Orpo toivoi, että seminaarin osallistuvat talousasiantuntijat sparraisivat ja esittäisivät ratkaisuja talouden haasteiden selättämiseksi.

Ministeri Orpon toiveena oli, että vastaava johtavien ekonomistien foorumi järjestettäisiin jatkossa vuosittain.

Asiantuntijat esittelevät ratkaisuehdotuksensa ministeri Orpolle iltapäivällä. Työryhmien ehdotukset julkaistaan keskiviikkona.

Tapahtuma on osa valtiovarainministeriön Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden juhlintaa.

Lisätietoja:

Erityisavustaja Mikko Kortelainen puh. 050 301 8334, mikko.kortelainen(at)vm.fi

Erityisavustaja Matias Marttinen puh. 044 269 3113, matias.marttinen(at)vm.fi

Petteri Orpo Talousnäkymät Talouspolitiikka Valtiovarainministeriö
 
Sivun alkuun