Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uudistettu sijoitusrahastolakiluonnos lausuntokierrokselle

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 15.3.2018 13.08
Tiedote

Uudella sijoitusrahastolailla puretaan sijoitusrahastotoiminnan kotimaisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn esteitä. Uusi laki on rakenteeltaan selkeä, ja sääntely vastaa nyt myös paremmin muissa EU-jäsenvaltioissa säädettyä tasoa. Valtiovarainministeriö lähetti työryhmän ehdotukset lausuntokierrokselle torstaina 15. maaliskuuta.

Työryhmän tehtävänä oli tehdä ehdotus sijoitusrahastolain uudistamiseksi sekä selvittää tarvittavat toimet sijoitusrahastotoiminnan kotimaisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn edistämiseksi. Laaja-alaisessa työryhmässä oli edustajat keskeisistä viranomaisista ja etujärjestöistä.

Rahastoyhtiön hallinnollinen taakka kevenee

Työryhmä ehdottaa, että säännöllisesti vuosittain järjestettävä rahasto-osuudenomistajien kokous muutetaan tarvittaessa koolle kutsuttavaksi. Rahastoyhtiön hallitukseen tulisi jatkossa nimittää kuitenkin vähintään kolmannes riippumattomia hallituksen jäseniä.

Tilintarkastaja voisi tarkistaa sijoitusrahaston arvonlaskennan oikeellisuuden nykyistä harvemmin. Sijoitusrahaston rahasto-osuudenomistajien vähimmäismäärää laskettaisiin nykyisestä 50 osuudenomistajasta 30 omistajaan, eikä rahastoyhtiöllä enää olisi velvollisuutta antaa osuustodistusta rahasto-osuudenomistajan vaatimuksesta.

Rahastoyhtiöiden käyttöön ehdotetaan uutta keinoa likviditeetin hallintaan. Lisäksi työryhmä ehdottaa myös alarahastorakenteen sallimista sijoitusrahastoissa. Sijoitusrahastoon olisi täten mahdollista perustaa alarahastoja, joiden sijoituspolitiikat eroavat toisistaan. Sijoittajan aseman turvaamiseksi työryhmä ehdottaa riippumattoman hallituksen jäsenen nimeämistä rahastoyhtiön hallitukseen ja Finanssivalvonnalle oikeutta antaa kielteinen päätös ei-ammattimaiselle sijoittajalle tarjottavaksi aiotun vaihtoehtorahaston markkinoinnin aloitusilmoitukseen.

Lunastusten rajoittaminen helpottamaan ruuhkautuneita lunastustilanteita

Sijoitusrahaston säännöissä voitaisiin määritellä perusteet, jolloin rahastoyhtiö voisi rajoittaa lunastuksia. Lunastusten rajoittaminen on sijoittajan kannalta joustavampi vaihtoehto kuin esimerkiksi lunastusten keskeyttäminen. Rahastoyhtiölle tulisi myös oikeus lunastaa rahasto-osuudet tarkkaan rajatuissa tilanteissa ilman rahasto-osuudenomistajan toimeksiantoa tai suostumusta. Lisäksi sijoitusrahastoon olisi mahdollista perustaa alarahastoja, joiden sijoituspolitiikat eroaisivat toisistaan. 

Esitys koostuu ehdotuksesta uudeksi sijoitusrahastolaiksi ja muutoksista vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin ja Finanssivalvonnasta annettuun lakiin. Lisäksi eräisiin muihin lakeihin ehdotetaan lähinnä teknisluonteisia muutoksia.

Lausuntoaika päättyy 3. toukokuuta. Lakiluonnos, lausuntopyyntö ja tulevat lausunnot julkaistaan hankesivulla.

Lisätietoja:

Työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Paula Kirppu, puh. 02955 30552, paula.kirppu (at)vm.fi
Työryhmän sihteeri, finanssisihteeri Tiina Heinonen, puh. 02955 30512, tiina.heinonen (at)vm.fi

 
Sivun alkuun