Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvosto myönsi Suomen Pankille valtiontakuun IMF-lainaa varten

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 30.3.2017 13.35
Uutinen

Valtioneuvosto myönsi torstaina 30. maaliskuuta valtiontakuun Suomen Pankille, jotta tämä voi tehdä uuden lainasopimuksen Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa. Uusi sopimus ei kasvata valtion takausvastuita.

Suomen Pankki hoitaa Suomen osuuden IMF:n rahoituksesta. Suomen Pankille on myönnetty valtiontakuut siltä varalta, että rahoituksesta aiheutuisi tappioita.

IMF:n rahoitus perustuu jäsenosuuksiin, mutta se voi tarvittaessa käyttää myös muita rahoituskeinoja, kuten niin sanottuja NAB-järjestelyjä ja kahdenvälisiä lainoja.

Lainasopimuksen enimmäismäärä pysyy samana

Suomen ja IMF:n uuden kahdenvälisen lainasopimuksen enimmäismäärä on 3,76 miljardia euroa, mikä on saman verran kuin aiemmassa sopimuksessa. Valtioneuvosto myönsi valtiontakuun tälle summalle ja kumosi samalla aiempaa lainasopimusta koskevan valtiontakuun, joten valtion takausvastuut säilyvät ennallaan.

Valtion korvausvastuun toteutumista voidaan pitää epätodennäköisenä, koska IMF:llä on ensisijaisen velkojan asema. Korvausvastuu ei ole tähän mennessä toteutunut kertaakaan.

Valtioneuvosto päätti, että valtiontakuusta ei peritä takuumaksua, koska Suomen Pankki toimii asiassa valtion puolesta ja toimeksiannosta.

IMF:n sääntömuutokset voimaan Suomessa (tiedote 18.2.2016)
Taustatietoa IMF:stä

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Jaakko Weuro, puh. 02955 30302, jaakko.weuro(at)vm.fi

 
Sivun alkuun