Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtiovarainministerit käsittelevät arvonlisäverotusta ja pankkiunionia

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 3.11.2017 8.08
Tiedote
Arkistokuva: EU

EU-maiden valtiovarainministerit käsittelevät muun muassa verkkokaupan arvonlisäverotuksen uudistamista tiistaina 7. marraskuuta, kun talous- ja rahoitusasioiden neuvosto kokoontuu Brysselissä. Euroryhmä keskustelee maanantaina pankkiunionin loppuunsaattamisesta. Suomea edustaa kokouksissa valtiovarainministeri Petteri Orpo.

EU:n komissio antoi joulukuussa 2016 ehdotuksen arvonlisäverotuksen uudenaikaistamiseksi rajat ylittävässä sähköisessä kuluttajakaupassa.

Ehdotuksen mukaan sähköisten palvelujen erityisjärjestelmä laajennettaisiin muiden palvelujen myyntiin sekä EU:n sisäiseen ja EU:n ulkopuolisten maiden kanssa käytävään tavaroiden verkkokauppaan. Myyjät voisivat jatkossa maksaa arvonlisäverot keskitetysti kaikkiin EU-maihin yhden sähköisen järjestelmän kautta. Pienten tavaralähetysten tuontiverovapaus poistuisi, koska se syrjii EU-maiden toimijoita.

Komission mukaan muutokset pienentäisivät yritysten hallinnollisia kustannuksia ja kasvattaisivat jäsenvaltioiden arvonlisäverotuloja.

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto pyrkii saavuttamaan asiasta poliittisen yhteisymmärryksen. Suomi tukee komission ehdotusten tavoitteita.

Hallitus tukee rajat ylittävän verkkokaupan arvonlisäverotuksen yksinkertaistamista (uutinen 12.1.)

Rahoitusmarkkinoiden valvontaa vahvistetaan

EU:n komissio esittelee neuvostolle ehdotuksensa finanssivalvontajärjestelmän vahvistamisesta. Ehdotus lujittaisi Euroopan valvontaviranomaisten ja järjestelmäriskikomitean asemaa.

Hallitus suhtautuu yleisesti myönteisesti komission ehdotuksiin Euroopan finanssivalvontajärjestelmän vahvistamisesta. EU-tason valvontaa on perusteltua kehittää rajat ylittävissä tilanteissa, mutta kuluttajatuotteiden valvonta voi olla hyvä säilyttää kansallisilla viranomaisilla.

Talous- ja rahoitusasioiden neuvoston muita aiheita ovat maksukyvyttömyysdirektiivi, vuosittainen katsaus taloustilastointiin, G20-kokouksen ja Kansainvälisen valuuttarahaston vuosikokousten tulokset sekä Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus vuoden 2016 talousarvion toteuttamisesta.

Hallitus tukee Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistamista (uutinen 2.11.)
Neuvoston ennakkotiedote (päivitetään kokouksen jälkeen)

Euroryhmä käsittelee pankkiunionia

EU:n talous- ja rahaliiton kehittäminen nousee esille euroryhmässä, kun ministerit keskustelevat pankkiunionin loppuunsaattamisesta sekä finanssipoliittisen kapasiteetin luomisesta euroalueelle ja finanssipoliittisten sääntöjen yksinkertaistamisesta. Nämä keskustelut käydään laajennetussa kokoonpanossa, eli niihin osallistuvat kaikki EU-maat paitsi Britannia.

Lisäksi euroryhmä kuulee Euroopan pankkivalvontaelimen ja EU:n kriisinratkaisuneuvoston johtoa. Asialistalla on myös keskustelu investoinneista inhimilliseen pääomaan.

EU-ministerivaliokunta käsitteli EMUa ja Turkkia (valtioneuvoston kanslian tiedote 13.10.)
Komission tiedote pankkiunionista (11.10.)
Euroryhmän ennakkotiedote (päivitetään kokouksen jälkeen)

Lisätietoja:

Finanssineuvos Susanna Ikonen, puh. 02955 30049, susanna.ikonen(at)vm.fi
Neuvotteleva virkamies Risto Sakki (arvonlisäverotus), puh. 02955 30294, risto.sakki(at)vm.fi
Erityisasiantuntija Tuula Karjalainen (tavaroiden maahantuonti) , puh. 02955 30553, tuula.karjalainen(at)vm.fi

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin) on yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä EU:n parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit.

Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.

 
Sivun alkuun