Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vuoden 2017 toinen lisätalousarvioesitys on annettu

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 21.9.2017 13.41
Tiedote

Hallitus antoi torstaina 21. syyskuuta eduskunnalle esityksen vuoden 2017 toiseksi lisätalousarvioksi.

Vuoden toisessa lisätalousarvioesityksessä veteraanien määrärahoja ehdotetaan korotettavaksi 11,6 miljoonalla eurolla. Varsinaisten tulojen arviota korotetaan nettomääräisesti 1,047 miljardilla eurolla.

Veteraanien määrärahoihin 11,6 miljoonan euron lisäys

Veteraanien kuntoutukseen ja kotiin vietäviin palveluihin ehdotetaan yhteensä 11,6 miljoonaa euroa lisämäärärahaa, jotta kaikilla veteraaneilla olisi mahdollisuus päästä heille tarkoitettujen palveluiden piiriin. Lisämääräraha katetaan Raha-automaattiyhdistyksen käyttämättä jääneiden varojen tuloutuksesta.

Verotuloarvioita korotetaan yli miljardilla eurolla

Suomen talous on nopeassa kasvuvaiheessa. Vuonna 2017 Suomen bruttokansantuotteen ennustetaan kasvavan 2,9 prosenttia. Alkuvuoden myönteisen suhdanteen jatkumisesta on tullut uusia merkkejä. Näitä ovat muun muassa teollisuuden uusien tilausten ja yksityisen palvelutuotannon liikevaihdon kasvu sekä kasvukeskusten vahvana jatkuva rakennustoiminta.

Varsinaisten tulojen arviota korotetaan lisätalousarvioesityksessä nettomääräisesti 1,047 miljardilla eurolla. Verotuloarviota korotetaan 1,035 miljardilla eurolla. Kehityksen taustalla on yleinen taloudellisen aktiviteetin vahvistuminen sekä kertaluontoisia tekijöitä, jotka kasvattavat verokertymää aiemmin arvioitua suuremmaksi. Merkittävimmät lisäykset koskevat yhteisöveroa sekä perintö- ja lahjaveroa. Yhteisöveroarviota korotetaan 810 miljoonalla eurolla ja perintö- ja lahjaveroa 200 miljoonalla eurolla. Verohallinnosta saatujen tietojen perusteella molempien verojen kohdalla on kyse suurimmalta osin tilapäisestä tulojen lisäyksestä, jolla ei ole vaikutusta vuoden 2018 kertymään. Perintö- ja lahjaveron tuottoa kasvattaa tänä vuonna perintö- ja lahjaveroerien tehostettu käsittely Verohallinnossa. Kuluttajien myönteisesti kehittynyt luottamus näkyy ennustetussa kulutuskäyttäytymisessä ja heijastuu myös arvonlisäveron ja autoveron kertymiin, joita korotetaan.

Valtion nettolainanoton tarve pienenee

Vuoden 2017 toinen lisätalousarvioesitys vähentää valtion nettolainanoton tarvetta noin 1,0 miljardilla eurolla. Valtion nettolainanotoksi arvioidaan noin 4,4 miljardia euroa vuonna 2017. Valtionvelan määrän arvioidaan olevan vuoden 2017 lopussa noin 107 miljardia euroa, mikä on noin 48 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 toiseksi lisätalousarvioksi

Lisätietoja:

valtiovarainministerin erityisavustaja Matias Marttinen, p. 044 269 3113, matias.marttinen(at)vm.fi
valtiovarainministerin erityisavustaja Mikko Kortelainen, p. 050 3018334, mikko.kortelainen(at)vm.fi

 
Sivun alkuun