Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

100 vuotta suomalaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 14.11.2017 12.46
Uutinen

Sosiaali- ja terveyspolitiikan tarina on suomalaisen hyvinvoinnin rakentamisen tarina.

Noin kuukautta ennen Suomen itsenäistymistä sosiaaliasiain esittely erotettiin senaatissa kauppa- ja teollisuustoimikunnasta sosiaalitoimituskuntaan. Sen toimialaan kuuluivat muun muassa köyhäinhoito, sosiaalivakuutus ja raittiuden edistäminen. Ensimmäinen STM:n edeltäjän esittelemä laki oli Laki kahdeksan tunnin työpäivästä. Se säädettiin vain viikkoa ennen Suomen itsenäistymistä.

Vuosikymmenten varrella sosiaali- ja terveyspolitiikan painopisteet ovat vaihdelleet. Se on kuitenkin edelleen on yksi hyvinvointiyhteiskuntamme tukipilareista. Parin viime vuosikymmenen aikana terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin tukemisen painopiste on siirtynyt ongelmien hoidosta niiden ehkäisemiseen jo ennalta. Rakenteita, palvelujärjestelmää ja sosiaaliturvaa arvioidaan parhaillaan. Myös muilla sektoreilla tehtävät päätökset vaikuttavat paljon ihmisten hyvinvointiin. Sen vuoksi tavoitteenamme on, että vastuullamme olevat asiat olisivat osa kaikkea yhteiskunnan päätöksentekoa.

Sosiaali- ja terveysministeriö täytti 8. marraskuuta 100 vuotta. STM on kulkenut ihmisten rinnalla heidän arjessaan. Haluamme jatkossakin rakentaa eheää yhteiskuntaa ja tukea ihmisten toimintakykyä. Samalla STM haluaa osallistua edelläkävijänä talouden kasvuun ja uudistumiseen. Muun muassa terveysteknologia ja genomitiedon hyödyntäminen luovat aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Sosiaali- ja terveyssektorilla on erinomaiset mahdollisuudet toimia jopa viennin moottorina.

Historian eri vaiheista ja tulevaisuuden näkymistä on tuotettu materiaalia verkkoon. STM:n verkkosivuilta löytyvä mm. vuosisadan tärkeimmät uudistukset animoituna videona ja sosiaali- ja terveyspolitiikan vuosikymmenet aikajanana sekä juhlavuoden lehti. Siinä ministerit pohtivat työtään ja valtiovarain ministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki ja sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee painottavat talous- ja sosiaalipolitiikan yhteensovittamisen tärkeyttä. Lisäksi lehdessä nostetaan esiin mm. työn murros ja tulevaisuuden sosiaaliturva, valtion uusi rooli palvelualustana ja Suomen rooli globaalin terveysturvan rakentajana. Olemme koonneet sivuille myös kaikki ministerit vuosisadan varrelta.

Lue lisää:

Lisätietoja:

viestintäjohtaja Eeva Larjomaa, puh. 0295 163 132

 
Sivun alkuun