Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ikääntyneille pitkäaikaistyöttömille eläketuki

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 27.10.2016 13.29
Tiedote 183/2016

Erityisen vaikeaan työmarkkina-asemaan joutuneille ikääntyneille pitkäaikaistyöttömille työntekijöille maksettaisiin jatkossa eläketukea. Hallitus esittää, että eläketuki olisi kertaluonteinen ratkaisu, jossa turvattaisiin tuen piiriin kuuluvien henkilöiden toimeentuloa ennen heidän siirtymistään vanhuuseläkkeelle.

Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina 27. lokakuuta. Eläketukea maksettaisiin 1. kesäkuuta 2017 lähtien.

Eläketukea voisivat hakea 60 vuotta täyttäneet, viisi vuotta lähes yhtäjaksoisesti työttömänä olleet henkilöt. Eläketuen edellyttämä 60 vuoden ikä olisi tullut täyttää ennen 1. syyskuuta 2016. Eläketuen piirissä olisivat siis ennen 1. syyskuuta 1956 syntyneet henkilöt. Eläketuen myöntäminen edellyttäisi käytännössä noin viiden vuoden työttömyyttä. Työttömyysaikaan luettaisiin mukaan myös esimerkiksi sairauspäivärahalla oltu aika.

Tuki olisi määrältään täyden takuueläkkeen suuruinen eli 766,85 euroa kuukaudessa vuoden 2016 tasossa. Kun otetaan lisäksi huomioon muutosten vaikutus asumistuen määrään sekä verotukseen, keskimääräisen eläketuen saajan nettotulot lisääntyisivät noin 200 eurolla kuukaudessa. Etuus rahoitettaisiin valtion varoista ja siihen ei sisältyisi työeläkettä. Eläketukea maksettaisiin korkeintaan kansaneläkelain mukaiseen vanhuuseläkeikään eli 65 vuoden ikään saakka. Arvioiden mukaan vuonna 2017 eläketukea maksettaisiin 5 300 henkilölle kuukaudessa.

Eläketuki ei olisi kansaneläkelaissa tai työeläkelainsäädännössä tarkoitettu eläke. Verolainsäädännössä todettaisiin kuitenkin erikseen, että eläketukeen sovellettaisiin eläkettä koskevia säännöksiä verotuksen eläketulovähennyksen osalta. Hakijalla olisi oikeus myös eläkkeensaajan asumistukeen, kansaneläkelain mukaiseen lapsikorotukseen sekä eläkettä saavan hoitotukeen.

Eläketuen toimeenpanosta vastaisi Kela.

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Pasi Pajula, p. 02951 63479, [email protected]

 
Sivun alkuun