Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kirsi Varhila: Julkinen ja yksityinen samalle viivalle

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 13.11.2017 9.31
Uutinen

Julkisen palveluntuottajan hankkiessa palveluja yksityiseltä tuottajalta on aina varmistuttava siitä, että hankittavat palvelut ovat samanlaisille asiakkaille samantasoisia kuin vastaava kunnallinen toiminta.

- Kuntien ostopalveluissa ja erilaisissa ulkoistuksissa edellytetään samaa laatua kuin omilta julkisilta tuottajilta, muistuttaa sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila.

- Keväällä perustuslakivaliokunnan lausunto valinnanvapauslaista oli yksiselitteinen. Julkisella vallalla on vastuu ihmisten perusoikeuksiin liittyvistä sosiaali- ja terveyspalveluista siten, että julkisen palvelujen järjestäjän pitää pystyä tuottamaan tarvittavat palvelut myös omana toimintana. Tämä tarkoittaa sitä, että koko sosiaali- ja terveydenhuollon ulkoistaminen yksityiselle palveluntuottajalle ei ole mahdollista.

Lue lisää Kirsi Varhilan blogista.

 
Sivun alkuun