Ministeri Saarikon puheenvuoro ”Tuntematon tulevaisuus: selvitys ihmiskaupan uhrien auttamista koskevan lainsäädännön toimivuudesta”-selvityksen julkistustilaisuudessa 14.3.2018

Sosiaali- ja terveysministeriö 20.3.2018 10.09
Puhe

(muutosvarauksin)

Hyvät kuulijat,

Ensinnäkin, haluan kiittää yhdenvertaisuusvaltuutettua ja HEUNIa tästä erittäin tärkeästä selvityksestä. Se on metodologisesti huolellisesti tehty ja perustuu laajaan aineistoon. Selvitys antaa meille tärkeää tietoa ihmiskaupan uhrien tilanteesta Suomessa ja puutteista joita palvelujärjestelmässämme ja lainsäädännössä on.

Ihmiskauppa on vakava ihmisoikeusrikos. Ihmiskaupan uhri ei ole vapaa, vaan hän on alisteisessa suhteessa henkilöihin, jotka määräävät hänen elämästään. Haluan korostaa nimenomaan uhrin asemaa. Ihmiskauppa ei ole pelkästään sisäinen turvallisuuden ja rikostorjunnan asia, vaan ihmisoikeuskysymys ja myös osa naisiin kohdistuvan väkivallan tematiikkaa.

Ihmiskauppa on piilossa olevaa rikollisuutta, joka traumatisoi uhria syvästi. Uhri voi kärsiä erilaisista terveyshaitoista, häpeästä, syyllisyydestä, pelosta ja väkivallasta. Hänellä voi olla lapsia, ja sitä kautta ihmiskaupan haavoittavat kerrannaisvaikutukset voivat olla hyvinkin suuret. Lasten asemaan tulee kiinnittää huomiota.

Lasten asemaan tulee kiinnittää huomiota myös ihmiskaupan välittöminä uhreina. Kansallinen ihmiskaupparaportoija totesi kertomuksessaan vuodelta 2014 että erityisesti syrjäytymisvaarassa olevat, mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivät nuoret ovat riskissä joutua ihmiskaupan tai siihen rinnastettavan hyväksikäytön uhreiksi.

Uhri voi olla ulkomaalainen, joka ei tunne yhteiskuntaa, ei osaa kieltä eikä kotoudu. Mutta uhri voi myös olla kantasuomalainen. Ihmiskaupparaportoija totesi raportissaan myös, että maan sisäiseen ihmiskauppaan ei juuri ole kiinnitetty huomiota, vaikka huomattava osa tuomioon johtaneista ihmiskauppajutuista on koskenut nimenomaan maan sisäistä ihmiskauppaa, jossa sekä uhrit että tekijät ovat olleet suomalaisia. Itselleni oli yllätys, että juuri kantasuomalaiset ihmiskaupan uhrit saavat huonoiten tarvitsemiansa palveluja.

Ihmiskaupan kitkemiseksi on laadittu kansainvälisiä sopimuksia sekä kansallisia lakeja. Vastaanottolain ja EU:n ihmiskauppadirektiivin nojalla ihmiskaupan uhrilla on erityisasema avun ja tuen saajana.

Suomessa ihmiskaupan uhrien auttaminen perustuu ns. kaksijakoiselle mallille: kuntalaiset ja ei-kuntalaiset.

Vailla kotikuntaa olevia ihmiskaupan uhreja auttaa ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä, jota hallinnoi Joutsenon vastaanottokeskus. Kuten selvitys osoittaa, Joutsenon vastaanottokeskus vastaa hyvin avun tarpeeseen. Sen piirissä on tarjolla myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, turvallista majoitusta, tulkki- ja käännöspalveluja sekä oikeusapua.

Sen sijaan ne ihmiskaupan uhrit, joilla on kotikunta, eivät ole edellä mainitun auttamisjärjestelmän piirissä vaan heidän kotikunnallaan on velvollisuus järjestää heille heidän tarvitsemansa palvelut. Selvitys ikävä kyllä osoittaa, että kunnissa ei aina tunnisteta ihmiskaupan uhreja, siellä tunnetaan huonosti ihmiskauppaa koskevaa lainsäädäntöä eikä ihmiskaupan uhrien erityisasema palveluiden saajina toteudu kunnissa.

Raportissa nostettiin esiin tärkeä ihmiskaupan uhrin tunnistamiseen liittyvä seikka: tunnistaminen on usein aikaa ja resursseja vievää. Se ei siis ole nopea tai hetkellinen teko, vaan koko prosessi voi kestää päiviä tai kuukausia, joskus jopa vuosia. Uhri voi olla myös vakavasti traumatisoitunut, jolloin hänen muistinsa ei välttämättä toimi johdonmukaisesti tai hän voi olla epäjohdonmukainen. Tämä tietenkin vaikeuttaa uhrin tunnistamista ja auttamista.

Vaikka kuntien sote-ammattilaiset toimivat korkealla ammattietiikalla auttaessaan ihmiskaupan uhreja, myös järjestelmä on monimutkainen eikä toimi käytännössä.

Puutteiden taustalla on varmasti paljon sitä, että kuntien sote-ammattilaiset ovat tottuneet soveltamaan sosiaali- ja terveydenhuollon alan lainsäädäntöä, kun taas ihmiskauppaa koskeva sääntely sisältyy sisäministeriön alaiseen vastaanottolakiin ja työ- ja elinkeinoministeriön alaiseen kotoutumislakiin.

Kyseessä on myös eräänlainen noidankehä: koska ihmiskauppaa ei tunnisteta, kunnissa työskenteleville sote-ammattilaisille ei myöskään välttämättä pääse kehittymään riittävää asiantuntemusta tunnistaa ja auttaa ihmiskaupan uhreja.

Hyvät kuulijat,

Ihmiskauppa on sukupuolittunut ilmiö. Erityisesti seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa suurin osa uhreista on naisia ja tyttöjä.

Tämä näkyy myös tänään julkistettavassa selvityksessä. Vuosina 2014-2016 38 prosenttia auttamisjärjestelmään otetuista ihmiskaupan uhreista oli naisia, jotka olivat seksuaalisen hyväksikäytön uhreja.

Jotta voidaan huolehtia seksuaalisen hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan uhreista, on ymmärrettävä seksuaalisen hyväksikäytön dynamiikkaa. Tätä on tuonut esiin myös kansallinen ihmiskaupparaportoija. Ihmiskauppaan liittyvä hyväksikäytön dynamiikka on hyvin samanlaista kuin ylipäätään lähisuhdeväkivallassa tai seksuaalisessa väkivallassa. Tekijän tai tekijöiden henkinen ote uhriin on vahva ja hänen tosiasialliset mahdollisuudet irtautua tekijän määräysvallan alta ovat heikot.

Ihmiskauppa ja prostituutio ovat olleet tasa-arvopolitiikan agendalla Pekingin toimintaohjelmasta 1995 lähtien. Ne ovat teemoina näkyneet myös hallituksen tasa-arvo-ohjelmissa 2010-alkuun asti.

Viime vuosina ne ovat kuitenkin hävinneet virallisista dokumenteista, ihmiskauppa sukupuolittuneena ilmiönä ja prostituutio ylipäätään. On tärkeää, että myös ihmiskauppa nähdään sukupuolittuneina, vallan väärinkäytön ja hyväksikäytön ilmentyminä ja että se pidetään osana naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevaa keskustelua ja toimenpiteitä. Tätä meiltä edellyttää myös CEDAW-komitea, jolta olemme saaneet useita ihmiskauppaa ja prostituutiota koskevia suosituksia.

Esimerkiksi tasa-arvoselonteossa vuodelta 2010 linjataan, että ihmiskaupan vastaista toimintaa arvioidaan ja kehitetään sukupuolinäkökulmasta ja lisäksi tehostetaan ihmiskaupan uhrien tunnistamista ja auttamisjärjestelmään ohjautumista tutkittaessa prostituutiotarkoituksessa tapahtuvia ihmiskaupparikoksia. Myös seksin oston kieltävää lakia tulee seurata. Nämä linjaukset ovat edelleen ajankohtaisia.

Hyvät kuulijat,

Mitä sitten pitäisi tehdä? Nostaisin tämän selvityksen perusteella esiin neljä asiaa:

1) On selvää, että esimerkiksi kuntien sosiaali- ja terveyspalveluissa ei ole tarpeeksi tietoa lainsäädännöstä ja ihmiskaupan uhrien oikeuksista.

  • Selvityksessä todetaan, että ihmiskaupan uhrien saama apu on riippuvainen yksittäisen sosiaalityöntekijän tietotasosta ja kyvystä tunnistaa ihmiskaupan uhreja ja heidän oikeuksiaan. Tämä on hälyttävä tieto. Meidän täytyy varmistaa, että jokaisella kunnan työntekijällä on riittävät valmiudet tunnistaa ja auttaa uhreja.
  • Kuntaliitto on lähettänyt kunnille yleiskirjeen ”Ihmiskaupan uhrien auttaminen”, mutta olen ymmärtänyt, että se tunnetaan kunnissa heikosti. Tiedottamista on siis syytä lisätä. Myös sosiaali- ja terveysministeriön on syytä harkita, pitäisikö lainsäädännön soveltamisesta antaa ohje kunnille.
  • Uhrien tunnistamisen ja palveluohjauksen parantamiseen pyritään parhaillaan vastaamaan monialaisena yhteistyönä STEAn rahoittamalla kansainvälisen siirtolaisjärjestön (IOM:n) koulutushankkeella, jossa julkaistiin ”Ihmiskaupan uhrin ensivaiheen tunnistaminen ja palveluohjaus- ohje SOTE-ammattilaisille” tammikuussa. Tavoitteena on turvata uhrille sosiaali- ja terveyspalvelut sekä tuki mm. kouluttamalla henkilökuntaa. Sote-sektorin toivotaan osallistuvan aktiivisesti näihin koulutuksiin.

2) Toiseksi: tarvitsemme mahdollisesti myös lainsäädännön kehittämistä. Jäin pohtimaan, pitäisikö selvittää, tarvittaisiinko ihmiskaupan uhrien auttamisesta erillislaki vai voiko sosiaalihuoltolakia ja terveydenhuoltolakia laajentaa huomioimaan ihmiskaupan uhrien erityisasema avun ja tuen saajana.

3) Lisäksi voisi olla syytä selvittää ihmiskaupan uhrien auttamisen koordinaation ja ohjauksen mahdollista keskittämistä THL:ään.  Maakunta- ja sote-uudistus tuo myös mahdollisuuksia osaamisen keskittämisen ja koordinaation suhteen.

4) Ihmiskauppa pitää saada myös takaisin tasa-arvopolitiikan agendalle. Kuten aikaisemmin totesin, ihmiskauppa on erittäin sukupuolittunut ilmiö. Jotta voimme torjua ihmiskauppaa mahdollisimman tehokkaasti ja auttaa uhreja meidän täytyy pystyä analysoimaan ilmiötä sukupuolinäkökulmasta. 

Hyvät kuulijat,

Kiitos vielä tämän tärkeän selvityksen tekemisestä. Aion kutsua STM:n sisäisen työryhmän koolle ja mietimme, miten voisimme kehittää omaa toimintaamme raportin suositusten pohjalta. Jatkamme virkamiestemme asiantuntemuksella pohdintaa mm. noista kohdista, joiden jatkoselvitystä äsken pohdin. Voimme varmuudella sanoa, että ihmiskaupan uhrit ovat yhteiskuntamme yksi haavoittuvimmista ryhmistä. On meidän velvollisuutemme tehdä parhaamme, jotta he saavat tarvitsemansa palvelut ja heidän oikeutensa toteutuvat. Kiitos.