Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Monikanavarahoitusta yksinkertaistetaan ja asiakasmaksuja uudistetaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 17.4.2018 16.00
Uutinen

Sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaista rahoitusta yksinkertaistetaan sote-uudistuksen yhteydessä. Tavoitteena on, että rahoitusjärjestelmä osaltaan kannustaisi sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoita parantamaan kustannusvaikuttavuutta ja ottamaan huomioon oman toiminnan vaikutukset kokonaisuuteen, kuten esimerkiksi asiakkaiden hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Myös asiakasmaksulainsäädäntöä uudistetaan osana sote-uudistusta.

Reformiministerityöryhmä linjasi 13.4. kokouksessaan keinoja ja vaiheistusta sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistamiselle. Tämä toteutettaisiin siten, että sairausvakuutuksen kautta rahoitetuilla korvauksilla ja etuuksilla hoidettuja tehtäviä siirrettäisiin maakuntien järjestämis- tai rahoitusvastuulle.

Reformiministerityöryhmän mukaan maakuntien järjestettäväksi ja/tai rahoitettavaksi voisi koota useita tehtäviä, joita hoitaa nykyisin Kela. Maakunnille voitaisiin siirtää portaittain järjestämis- ja rahoitusvastuuta muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon matkoista. Yksityisen sairaanhoidon korvaukset päättyisivät siinä vaiheessa, kun sote-keskukset ovat saaneet toimintansa täyteen mittakaavaan 2022. Kuntoutuspsykoterapiassa ja vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa järjestämisvastuu siirrettäisiin maakunnille kuntoutuskomitean ehdotuksia mukaillen vaiheittain kokeilujen kautta. Lääkehuollon ja lääkehoidon linjaukset valmistellaan meneillään olevien selvitysten valmistuttua. 

Jatkovalmistelussa on tarkoitus arvioida siirtojen edellyttämät lainsäädännölliset ja muut muutokset sekä vaikutukset mm. asiakkaisiin, palveluntuottajiin, rahoitukseen ja kustannuksiin. Tarvittavat hallituksen esitykset on tarkoitus laatia vuoden 2018 aikana.

Asiakasmaksuilla rahoitetaan osa maakuntien sote-palveluista

Maakuntien rahoitukseen liittyy myös asiakasmaksulainsäädännön kokonaisuudistus. Noin 7 prosenttia sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuksista katetaan asiakasmaksuilla. 

Lakiluonnos uudeksi asiakasmaksulaiksi on lähdössä lausunnolle toukokuussa. Eräitä järjestöjä kuullaan ennakkoon perjantaina 20.4. ja luonnokset lakipykäliksi julkaistaan toukokuun ensimmäisellä viikolla alueuudistus.fi-sivuilla.

Uusi asiakasmaksulaki koskisi maakunnan järjestämisvastuulla olevien sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja. Maakunta perisi asiakasmaksut. Palveluntuottaja voisi periä vain sakkomaksun eli maksun käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta. Asiakas maksaisi saman maksun kaikista maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvista palveluista riippumatta siitä, kuka palvelun tuottaisi.

Asiakasmaksuista säädettäisiin jatkossa kokonaisuudessaan lain tasolla ja maksun saisi periä vain niistä palveluista, joista on erikseen säädetty laissa. Jatkossakin maksut jaettaisiin tasasuuruisiin ja tulosidonnaisiin asiakasmaksuihin. Asiakasmaksulainsäädännöstä nyt puuttuvat palvelumaksut, esimerkiksi palveluasumisen maksut, lisättäisiin lakiin, mikä parantaisi asiakkaiden yhdenvertaisuutta. Muita asiakkaiden eriarvoistumista parantavia ehdotuksia ovat esimerkiksi vanhuspalveluiden maksujen selkiyttäminen kokonaisuudessaan, maksukaton laajentaminen esimerkiksi suun terveydenhuollon maksuilla sekä maksujen alentamista ja perimättä jättämistä koskevien säännösten velvoittavuuden vahvistaminen uudessa laissa.  

Lisätietoja

ylijohtaja Outi Antila, p. 02951 63164 (monikanavarahoitus)
erityisasiantuntija Marjo Kekki, p. 02951 63675 (asiakasmaksulainsäädännön kokonaisuudistus)

(Soittopyynnöt voi laittaa myös tekstiviestillä)




 

 
Sivun alkuun