Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Muutoksia kansaneläkeindeksiin

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2017 11.44
Tiedote 120/2017

Hallitus esittää, että kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien indeksikorotukset jätetään tekemättä ja kansaneläkeindeksi jäädytettäisiin vuoden 2017 tasolle. Muutos on osa valtioneuvoston julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2018 - 2021.

Kansaneläkeindeksiin suunniteltu muutos vaikuttaisi kansaneläkkeisiin ja takuueläkkeisiin sekä kaikkiin muihin etuuksiin, jotka on sidottu kansaneläkeindeksiin. Näitä muita etuuksia ovat muun muassa vammaisetuudet, rintamalisät, työttömyysturvalain mukainen peruspäiväraha, työmarkkinatuki sekä lapsikorotus. Muutos koskisi myös kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksien määräytymisperusteita sekä rahamääriä, kuten lääkekorvausten vuotuisen omavastuun rajaa.

Indeksitarkistusta koskevaa muutos on tarkoitettu pysyväksi eikä muutosta kompensoitaisi seuraavissa kansaneläkeindeksin tarkastuksissa.

Esitykset liittyvät valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja ne on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallitus antoi asiaa koskevat esitykset eduskunnalle tiistaina 19. syyskuuta. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2018.

Toimeentulotuen perusosaan ja veteraanietuuksiin korotus

Samassa yhteydessä hallitus esittää toimeentulotukeen erillistä 0,9 prosentin korotusta. Ehdotuksen mukaan yksin asuvan aikuisen laissa säädetty toimeentulotuen perusosan määrä nousisi 455 eurosta 459,22 euroon, mitä vastaava perusosan määrä on 492,41 euroa vuonna 2018. Toimeentulotuen perusosan suuruus on sama koko maassa.

Veteraanietuuksiin tehtäisiin tasokorotus. Näin veteraanietuuksien määrät pysyisivät vuoden 2017 tasolla.

Lisätietoja

hallitusneuvos Pekka Humalto p. 02951 63193, [email protected]

 
Sivun alkuun