FI SV

Omais- ja perhehoitajien tukea lisätään

Sosiaali- ja terveysministeriö 19.5.2016 14.20
Tiedote 67/2016

Hallitus esittää vapaapäiviin oikeutettujen omaishoitajien ja perhehoitajien vapaan määrän lisäämistä. Tarkoituksena on myös parantaa heidän mahdollisuuksiaan pitää lakisääteiset vapaat sekä tukea heidän jaksamistaan aiempaa paremmin.

Jatkossa kaikki sopimuksen tehneet omaishoitajat saisivat vähintään kaksi vapaata vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti hoitoon sidotut omaishoitajat saisivat jatkossa vähintään kolme vapaata vuorokautta kuukaudessa samoin edellytyksin kuin nykyisinkin. Tällä hetkellä noin 15 prosentilla omaishoitajista ei ole ollenkaan vapaapäiviä. Vapaat voisi myös käyttää useassa osassa aiempaa joustavammin.

– Halusimme hallituksessa parantaa omaishoitajien tosiasiallisia mahdollisuuksia käyttää lakisääteisiä vapaapäiviään, sillä tiedostamme hyvin, etteivät ne toteudu tarpeeksi usein. Siksi ehdotamme muutoksia muun muassa käytäntöjen joustavoittamiseksi. Haluamme myös tukea lyhytaikaisen perhehoidon käyttöä, kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula.

Kunnalla olisi lisäksi velvollisuus järjestää omaishoitajille tarvittaessa myös valmennusta ja koulutusta sekä hyvinvointi- ja terveystarkastuksia.

Perhehoidon vähimmäispalkkiota hallitus ehdottaa nostettavaksi vähintään 775 euroon kuukaudessa. Perhehoitajille tulisi myös oikeus vähintään kahteen vapaaseen vuorokauteen kuukaudessa. Nykyisin heillä on oikeus vähintään yhteen vapaaseen arkipäivään kuukaudessa.

Perhehoidossa hoidettavia voisi olla enintään kuusi, jos hoitopaikassa asuu vähintään kaksi hoitajaa, jotka täyttävät kelpoisuusvaatimukset. Päätoimisesti perhehoitajana toimivalla olisi oikeus hyvinvointi- ja terveystarkastukseen joka toinen vuosi. Muut kuin päätoimiset perhehoitajat olisivat oikeutettuja tarkastukseen tarvittaessa.

Omaishoitajien ja perhehoitajien vapaajärjestelmän kehittämiseen on varattu 75 miljoonaa euroa vuosittain. Perhehoidon kehittämiseen on varattu 15 miljoonaa vuodelle 2017 ja siitä eteenpäin 20 miljoonaa euroa vuosittain. Vuodelle 2016 lisämääräraha omais- ja perhehoidon kehittämiseen on yhteensä noin 50 miljoonaa euroa. Omaishoitajien ja perhehoitajien jaksamista tukemalla voidaan myöhentää muun kodin ulkopuolisen hoidon tarvetta ja sitä kautta pienentää kuntien kustannuksia merkittävästi. Valmistelun yhteydessä on arvioitu, että lisääntyvä omais- ja perhehoito vähentää kuntien kustannuksia vuoteen 2020 mennessä noin 220 miljoonan euroa.

Hallitus antoi esitykset muutoksista omaishoidon tuesta annettuun lakiin, sosiaalihuoltolakiin sekä perhehoitolakiin eduskunnalle torstaina 19. toukokuuta. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2016.

Lisätietoja

lakimies Erkki Papunen, STM, p. 0295 163 298, etunimi.sukunimi@stm.fi