Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Osatyökykyisten työmarkkinatilanne ja työllistymispalvelut kartoitetaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 12.4.2018 13.45
Tiedote

STM on asettanut kaksi selvityshenkilöä kartoittamaan osatyökykyisten tilannetta työmarkkinoilla.

Samalla selvitetään siirtymiä työkyvyttömyysetuuksille ja sieltä pois sekä niitä palveluita, joiden avulla edistetään osatyökykyisten työllistymistä tai pysymistä työelämässä.

Selvityshenkilöinä ovat lääketieteen tohtori Raija Kerätär Oorninki Oy:stä ja johtaja Tuija Oivo työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Selvityshenkilöiden tehtävänä on koota aiempien ehdotusten sekä eri tilastojen, selvitysten ja muiden lähteiden keskeisimmät havainnot yhteen sekä tehdä esitykset etuus- ja palvelujärjestelmien kehittämiseksi. Lisäksi Kerätär ja Oivo arvioivat työkyvyttömien työttömien asemaa aktiivimallissa ja mahdollisuuksia selvitä aktiivimalliin sisältyvistä edellytyksistä.

Selvitys on osa hallituksen Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanketta (OTE), ja selvityksessä on otettava huomioon myös kärkihankkeen tuottamat tulokset ja suositukset.

Selvityksen on määrä valmistua viimeistään 31.10.2018.

Suomessa on noin 600 000 osatyökykyistä henkilöä, joista työkyvyttömyyseläkkeellä on noin 240 000. Osatyökykyisen todennäköisyys työllistyä avoimille työmarkkinoille on muita huonompi, eikä palvelujärjestelmämme pysty tällä hetkellä riittävällä tavalla tukemaan heidän työllistymistään.

Lisätietoja

Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro, OTE-kärkihanke, p. 0295 163 467, [email protected]

 
Sivun alkuun