Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Perhevapaista aiheutuvia kustannuksia tasataan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 22.9.2016 13.21
Tiedote 137/2016

Hallitus pyrkii parantamaan naisten tasa-arvoista kohtelua ja työllistymistä. Hallitus esittää, että naispuolisen työntekijän perhevapaista aiheutuvia vanhemmuuden kustannuksia tasattaisiin työnantajalle maksettavalla 2 500 euron kertakorvauksella.

Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina 22. syyskuuta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.4.2017.

Tuki maksettaisiin kaikille työnantajille, jotka maksavat työsopimuksen tai työ- taikka virkaehtosopimuksen perustella palkkaa vähintään yhdeltä kuukaudelta äitiysrahakauden aikana. Korvauksen saamisen edellytyksenä olisi myös se, että työsuhde työnantajaan on kestänyt vähintään kolme kuukautta ennen äitiysrahakauden alkua ja työsuhde perustuu vähintään vuodeksi tehtyyn työsopimukseen. Lisäksi työajan tulee olla äitiysrahakauden alkaessa vähintään 80 prosenttia alan kokoaikaisen työntekijän säännöllisestä työajasta. Korvauksella pyritään tukemaan pysyvien ja jatkuvien työsuhteiden syntymistä.

Hallituksen esityksen tavoitteena on paitsi tasata naispuolisen työntekijän vanhemmuudesta työnantajille aiheutuvia kustannuksia, myös näin osaltaan tukea Suomen kilpailukykyä edistämällä naisvaltaisen yritysten työllistämistä ja kasvua.

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Pekka Humalto p. 0295 163193, [email protected]

 
Sivun alkuun