Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Rehula: Terveitä elintapoja edistävät hyvät käytännöt juurrutetaan koko maahan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 29.11.2016 11.11
Tiedote 220/2016

”Suomalaisten terveyttä edistävien elintapojen eteen on tehty työtä pitkään eri puolilla maata. On aika näyttää miten paljon puhutut hyvät käytännöt levitetään ja ennen kaikkea saadaan juurtumaan pysyviksi käytännöiksi osaksi arkea ja palveluja. Sosiaali- ja terveysministeriö on juuri jakanut usealle hyvälle hankkeelle valtionavustuksia tähän tarkoitukseen. Odotukseni konkreettisten tulosten aikaansaamiseksi ovat korkealla”, kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula.

Rehula haluaa nostaa valtionavustusta saaneiden hankkeiden joukosta esiin muutamia hyviä esimerkkejä, jotka voivat näyttää tietä myös muille, pienemmille hankkeille.

”UKK-instituutin koordinoima ”Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti (VESOTE)” -niminen hanke tuo yhteen useita toimijoita. Idea on vahvistaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja sen palveluketjuissa. Tavoite on se, että suomalaiset liikkuvat riittävästi, vähentävät istumista ja syövät entistä enemmän ravitsemussuositusten mukaisesti. Univaikeuksien hoitoon on lisäksi tarkoitus saada yleisemmin käyttöön lääkkeettömiä hoitokeinoja. Uskon, että tuloksia syntyy, sillä työhön osallistuu kymmenen sairaanhoitopiirin lisäksi vahvoja osaajia järjestöistä, kuten Diabetesliitto, Mielenterveyden keskusliitto ja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma”, Rehula toteaa.

”Suomen Mielenterveysseuran hankkeessa taas paneudutaan siihen, että eri alojen ammattihenkilöiden ja koko kansan osaaminen mielenterveysasioissa paranee. Osaamisen lisääntymisen ansiosta tulevaisuudessa entistä useampi mielenterveysongelmista kärsivä ihminen saa tarvitsemaansa apua entistä nopeammin. Pahimmilta ongelmilta voidaan jopa välttyä ennaltaehkäisevän toiminnan ansiosta”, Rehula sanoo.

”Suomen Sydänliiton jo kymmenen vuotta edistämä Neuvokas perhe -hanke toimii jo sadassa Suomen kunnassa tukien neuvoloita ja kouluterveydenhuoltoa. Neuvolat ja kouluterveydenhuolto ovat avaintoimijoita kun lapsia ja nuoria opastetaan terveelliseen liikuntaan ja hyvään ravitsemukseen. Lasten ja nuorten hyviin elintapoihin ei voi liikaa satsata”, Rehula toteaa.

”Olemme ennen valtionavustusten jakamista valinneet kuusi hyvien käytäntöjen kokonaisuutta, joilla muutos tehdään. On tärkeää, että käynnistyvien hankkeiden hyötyjinä ovat ne väestöryhmät, joissa hyvinvointi ja terveys ovat keskimääräistä huonompia”, Rehula painottaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö jakoi valtionavustuksia eri hankkeille yhteensä 6 615 000 euroa vuosille 2017−2018 hyvien käytäntöjen levittämiseen ja juurruttamiseen. Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön -projekti kuuluu hallituksen Edistetään terveyttä ja hyvinvointia ja vähennetään eriarvoisuutta -kärkihankkeeseen.

Lisätietoja:

perhe- ja peruspalveluministerin erityisavustaja Eeva Salmenpohja, p. 050 5719 239

 
Sivun alkuun