Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Romaniperheiden palveluissa tarvitaan tietoa ja ymmärrystä romanikulttuurista

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 16.3.2017 9.19
Tiedote 36

Romanilasten ja -perheiden palvelujen kehittämisessä on otettava huomioon romanien tapaperinteet ja niiden mahdolliset vaikutukset palveluiden sisältöihin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen henkilöstöllä täytyy oman ammattitaitonsa ohella olla tietoa ja ymmärrystä myös romanikulttuurista.

Näin todetaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman eli LAPEn tilaamassa selvityksessä, jossa kartoitettiin romanilasten, -nuorten ja -perheiden palveluihin liittyviä tarpeita ja kehittämisehdotuksia. Selvityksen teki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus.

Osallisuutta ja yhdenvertaisuutta lisättävä

Selvityksen mukaan romanilasten ja -nuorten mahdollisuuksia osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi olisi lisättävä paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Osallistumista pitäisi vahvistaa sekä romaniyhteisön sisällä että kunnissa, kouluissa ja palveluiden kehittämisessä.

Tietoisuutta romanikulttuurista voitaisiin lisätä esimerkiksi palkkaamalla romanitaustaisia henkilöitä varhaiskasvatukseen, kouluihin, nuorisotyöhön sekä sosiaali- ja perhetyöhön.

Selvityksessä korostetaan valtamedian roolia: se voisi toimia välittäjänä, joka jakaa valtaväestölle tietoa romanikulttuurista ja siten vähentää romaneihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Näin voidaan ehkäistä myös romanilasten ja -nuorten kokemaa syrjintää tai kiusaamista.

Romaniperheiden palveluita koskeva selvitys on yksi kolmesta LAPE-kärkihankkeen tilaamasta eri väestöryhmiä koskevasta selvityksestä. Kaksi muuta selvitystä liittyvät saamen- ja ruotsinkielisille suunnattujen palvelujen kartoitukseen.

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (LAPE) on hallituksen kärkihanke, jossa uudistetaan lasten, nuorten ja perheiden palvelut osana sote- ja maakuntauudistusta.

Lisätietoja

Marja Heikkilä, johtaja, Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, p.  0400 546 613, [email protected]

Maria Kaisa Aula, LAPE-kärkihankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, p. 050 530 9697

 
Sivun alkuun