Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sote-koordinaattorit tukemaan uudistuksen valmistelua

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 25.1.2018 11.12
Tiedote 10/2018

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt maakunnille rahoituksen sote-koordinaattorien palkkaamiseen vuosille 2018–2019. Koordinaattorien tehtävänä on tukea sote-uudistuksen valmistelua.

Kaikille 18 maakunnalle on myönnetty valtionavustus sote-koordinaattorin palkkaamiseen. Sote-koordinaattorin työtehtävät painottuvat alueen valmistelutilanteen ja tarpeiden mukaan. Koordinaattori on mukana myös maakuntien yhteistyöalueen toiminnan käynnistämisessä.

Maakunnan sote-koordinaattorin tehtäviin voi kuulua valmistelutehtäviä liittyen muun muassa väestön palvelutarpeen arviointiin ja palvelukokonaisuuksien rakentamiseen. Sote-koordinaattori voi osallistua myös maakunnan palvelustrategian laatimiseen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus- ja arviointikäytäntöjen luomiseen.

Sote-koordinaattori toimii yhteistyössä alueensa maakunta- ja sote-uudistuksen vastuuvalmistelijoiden ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

Sote-koordinaattorien valtionavustuksen kokonaisrahoitus on 2 570 000 euroa. Avustus myönnettiin kaikille maakunnille 142 777 euron suuruisena lukuun ottamatta Pohjanmaan liittoa (142 000 euroa) ja Pirkanmaan liittoa (142 272 euroa), joille myönnettiin niiden hakema summa. Muille maakunnille myönnetty rahoitus on niiden hakemaa avustusta pienempi.

Tasasuuruinen valtionavustus perustuu siihen, että rahoitus on tarkoitettu yhden henkilön palkkaan ja kohtuullisiin toimintamenoihin noin kahdeksi vuodeksi.

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelua voi seurata osoitteessa alueuudistus.fi.

Lisätietoja

muutosjohtaja Sinikka Salo (STM), p. 0295 163 723, [email protected]
neuvotteleva virkamies Salme Kallinen (STM), p. 0295 163 290, [email protected] (lomalla 30.1.–7.2.2018)
hallitusneuvos Anne Kumpula (STM), p. 0295 163 705, [email protected]

 
Sivun alkuun