Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Luomuasetuksen neuvottelutulos on Suomelle pettymys

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 29.6.2017 14.13
Tiedote

Uudesta luomuasetuksesta saatiin aikaan poliittinen yhteisymmärrys eilen Brysselissä. Neuvosto, parlamentti ja komissio pääsivät viimeisessä kolmikantaneuvottelussa sopuun asetuksen sisällöstä ja tuotantoa koskevista säännöistä. Asetus astuu voimaan 1.7.2020, mikäli neuvosto ja parlamentti hyväksyvät lopullisessa äänestyksessä neuvottelujen tuloksen.

Sovun mukaan kasvualustojen avulla toteutettu luonnonmukainen kasvihuonetuotanto voi jatkua Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa nykyisen asetuksen sääntöjen mukaisesti vuoteen 2030 asti. Lupa koskee vain niitä aloja, jotka on sertifioitu luonnonmukaisiksi 28.6.2017 mennessä. Nykyistä luomukasvualustatuotantoa ei saa laajentaa.

Osana kompromissia komissio laatii vuoden 2025 jälkeen raportin kasvualustojen käytöstä luonnonmukaisessa tuotannossa. Raportista seuraavat mahdolliset muutokset ja jatkotoimet toteutetaan tavanomaisen lainsäädäntömenettelyn kautta, jolloin komissio antaa uuden esityksen ja neuvosto ja parlamentti neuvottelevat asiasta uudelleen.

Valvonta riskiperusteisemmaksi

Uuden asetuksen myötä tuottajia voidaan valvoa heinäkuusta 2020 lähtien nykysääntöjä riskiperusteisemmin. Vähäriskisiksi arvioidut toimijat tarkastetaan kerran 24 kuukaudessa. Pääsääntöisesti vähäriskisinä voidaan pitää esimerkiksi tuottajia, joilla ei ole jalostus- tai suoramyyntitoimintaa eikä valvonnoissa havaittuja puutteita kolmeen vuoteen.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä toteaa, että neuvottelutulos on suuri pettymys, eikä Suomi voi tukea syntynyttä kompromissia.

”Suomen ja Euroopan tavoitteena on lisätä luomun tuotantoa, mutta saavutettu neuvottelutulos sotii voimakkaasti yhteistä tavoitetta vastaan. Suomi pyrki siihen, että uusi asetus tukisi luomusektorin kasvua ja yksinkertaistaisi alan sääntelyä. Lisäksi Suomi painotti, ettei kasvualustaviljelyä pidä rajoittaa. Kuitenkin neuvoteltu lopputulos lisää hallinnollista taakkaa ilman merkittäviä lisähyötyjä ja asettaa rajoituksia kasvualustojen käytölle”, ministeri sanoo.

Hänen mukaansa Suomen tulee jatkaa työtä luomukasvihuonetuotannon puolesta siten, että vuoden 2025 jälkeen laadittava raportti luomukasvihuonetuotannosta ja siitä seuraavat jatkotoimet mahdollistavat tuotannon kasvun.

”Lisäksi meidän on pohdittava yhdessä toimialan kanssa uusia teknisiä ratkaisuja, joilla pystymme täyttämään komission vaatimukset pohjoisissa olosuhteissamme. Ainoana parannuksena kokonaisuudessa voidaan pitää tarkastusvälien pitenemistä 24 kuukauteen useimmilla luomutiloilla”, ministeri Leppä päättää.

Poliittinen yhteisymmärrys tulee seuraavaksi hyväksyä maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksessa heinäkuun 17. päivänä sekä Euroopan parlamentin täysistunnossa tulevien kuukausien aikana. Tekninen työ asetuksen yksityiskohtien ja tarkkojen sanamuotojen hiomiseksi jatkuu vielä syksyllä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 162 269
[email protected]

EU ja kansainväliset asiat Jari Leppä Luomu Ruoka ja maatalous
 
Sivun alkuun